Valtteri Bottas nosti esiin varikkotaktiikan - Urheilu - Ilta-Sanomat

Valtteri Bottas ennakoi Austinin F1-kisaa – nosti esiin varikkotaktiikan

Kimi Räikkönen starttaa Austinissa 15. ruudusta, kun kolme kuljettajaa putosi hänen taakseen.

Valtteri Bottaksella riittää ohitettavia Austinissa.

24.10. 11:13

Valtteri Bottas uskoo kahden pysähdyksen taktiikan tuovan onnistumisen mahdollisuuksia myöhään sunnuntaina Suomen aikaa alkavassa formula ykkösten MM-sarjan kilpailussa Texasissa.

Bottaksella riittää ohitettavia, sillä moottorivaihdosta johtuvan lähtöruuturangaistuksen takia hän starttaa Austinin kilpailuun yhdeksännestä ruudusta.

Bottaksella on käytössä jo kauden kuudes moottori, kun säännöt sallivat vain kolme ilman lähtöruuturangaistuksia.

Bottaksella on edessään muun muassa kahden Ferrarin ja kahden McLarenin muuri.

Paalulta kisaan starttaa MM-sarjaa johtava Red Bullin Max Verstappen, kakkosruudusta Mercedeksen Lewis Hamilton ja kolmosruudusta Red Bullin Sergio Perez.

–  McLarenit ja Ferrarit eivät ole helppoja ohitettavia, se on varma. Mutta onneksi varikkotaktiikalla voi luoda mahdollisuuksia, Bottas ennakoi kello 22 Suomen aikaa alkavaa kilpailua, jossa ajetaan 56 kierroksella 308,405 kilometriä.

Bottas myönsi, että Red Bull tuntui onnistuneen autonsa säädöissä paremmin kuin Mercedes, jos lauantain aika-ajoa vertasi Austinin harjoituksiin.

– Red Bullilla on kisaan etulyöntiasema, mutta uskon, että kisavauhdissa olemme melko tasaisia, Austinissa kaksi vuotta sitten paalulta voittoon ajanut Bottas sanoi.

Lue lisää: Max Verstappen löi jauhot suuhun – Lewis Hamilton kummissaan Mercedeksen rimpuilusta

Maailmanmestaruustaistelu on kihelmöivä, sillä Verstappen johtaa sarjaa kuuden pisteen erolla kahdeksanteen mestaruuteensa tähyävään Hamiltoniin. Verstappenilla on 262,5 pistettä, Hamiltonilla 256,5 ja kolmantena olevalla Bottaksella 177 pistettä.

Kimi Räikkönen starttaa Alfa Romeollaan 15. ruudusta, koska Fernando Alonso, George Russell ja Sebastian Vettel putosivat hänen taakseen lähtöruuturangaistusten takia. Aika-ajossa Räikkönen pettyi 18. sijaan.

–  En ajanut yhtään hyvää kierrosta. Kaksi ensimmäistä hylättiin ja viimeisellä yrityksellä ajauduin pompusta sivuttain. Sain suoristettua auton, mutta tiesin siinä vaiheessa, että kierros oli siinä, Räikkönen kommentoi.

Lue lisää: Max Verstappen tykitti paalulle Yhdysvalloissa, Lewis Hamilton toiseen ruutuun – Kimi Räikköseltä tyly arvio: ”Ei tämä huonommin voi mennä”

–  Katsotaan, mihin päädymme kisassa, Räikkönen tuumasi.

Hän on ajanut pisteille kolmessa kilpailussa uransa viimeisellä F1-kaudella.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?