Sami Itani ei ole jättänyt ketään kylmäksi 1.1. 2019 alkaneella puheenjohtajakaudellaan Suomen urheiluliitossa. Kauppatieteiden tohtori ja entinen edustustason 10-ottelija on mm. arvostellut voimakkaasti urheilun riippuvuutta Veikkauksen osin peliongelmaisilta tulevasta rahoituksesta, esittänyt nykymuotoisia olympiakisoja lakkautettaviksi ja jäänyt pois Qatarissa 2019 pidetyistä yleisurheilun MM-kisoista maan ihmisoikeustilanteen vuoksi.
Tällainen puhe on suomalaiselta urheilun luottamusjohtajalta äärimmäisen harvinaista. Yleisin veikkaus onkin ollut, ettei Itani, 34, hakisi jatkoa puheenjohtajuuteensa, kun Urheiluliiton liittovaltuusto marraskuussa kokoontuu valitsemaan uutta hallitusta ja hallituksen puheenjohtajaa.
Itani on tähän asti vastannut uteluihin systemaattisesti, että palaa asiaan Tokion olympiakisojen jälkeen.
Sami Itani lopetti 10-ottelu-uransa Porin Kalevan kisoissa 2015, mistä hyvästä kollegat uittivat hänet vesihaudassa. Itani edusti Suomea Helsingin EM-kisoissa 2012.
Hän kommentoi jatkosuunnitelmiaan keskiviikkona Ilta-Sanomille:
– Kumpikin vaihtoehto on ollut aidosti tiskissä. Tässä suomalaisessa keskusteluilmapiirissä ymmärrän, jos rohkeiksi katsotuista puheenvuoroistani on tulkittu, että olen vetäytyvä rampa ankka.
Totuus on kuitenkin toinen:
– Olen ilmoittanut liittovaltuuston ehdollepanotoimikunnalle, että olen käytettävissä kolmivuotiselle jatkokaudelle. Toivon, että saadaan useita ehdokkaita, hyvä rehti kilpailu ja laadukas keskustelu suomalaisesta yleisurheilusta, Itani totesi.
Itani on puheenjohtajana saanut urheilijoiden, valmentajien ja liiton operatiivisen henkilökunnan vahvan tuen. Oppositiota on löytynyt lähinnä konservatiivisimmista luottamushenkilöpiireistä.
Itani ei esimerkiksi antanut valtiomieskohtelua liittovaltuustolle, kun se marraskuussa 2019 ei valinnut ehdolla ollutta Tero Pitkämäkeä liiton hallitukseen huippu-urheilun osaajaksi.
– Berliinin EM-kisojen (2018) jälkeen on tapahtunut hyviä asioita useilla sektoreilla: taloudessa, toiminnassa, henkilöstössä, toimintakulttuurissa. Mutta katsoin, että haluan olla auttamassa kehitystä eteenpäin vielä toisen kolmevuotiskauden. Olisin kokenut muunlaisen valinnan rintamakarkuruudeksi.
Itani haluaa, että yleisurheilu on jatkossakin edullinen, turvallinen ja sataprosenttisen tasa-arvoinen laji kaikille, jotka haluavat mukaan. Taloustilanne sallii nyt myös huippu-urheilun voimakkaamman resurssoinnin. Itani myöntää, ettei Urheiluliiton puheenjohtajana välttämättä ole lainkaan hassumpaa, kun Münchenissä ensi kesänä kilpaillaan EM-mitaleista.
Sami Itani ehdotti Tokion olympiakisojen alla Helsingin Sanomissa nykymuotoisia olympiakisoja lakkautettaviksi. Hän korostaa kuitenkin, että jokainen nuori urheilija on vapaa haaveilemaan vaikka samasta kuin Jakob Ingebrigtsen, joka Tokiossa voitti 20-vuotiaana 1500 metrin juoksun.
– Berliinissä mitalit eivät olleet oikein realismia. Suomi on viimeksi saavuttanut neljä EM-mitalia Ateenassa 1982 (puolimaileri Jorma Härkönen, aituri Arto Bryggare ja kestävyysjuoksija Martti Vainio pronssia, kävelijä Reima Salonen kultaa). Münchenissä tuollainen määrä on realismia, mikä kertoo hienosti oikeasta suunnastamme.
Viime helmikuussa Adecco Finland Oy:n toimitusjohtajan paikalta irtisanoutunut Itani lupaa Urheiluliiton omaan varainhankintaan liittyen lähiaikoina ”merkittäviä hyviä uutisia”.
Yhdysvalloissa tohtoriksi väitellyt Itani on muutosta pelkäämätön ja nopeasti reagoiva urheilujohtaja.
– Haluan, että yleisurheilun kaltainen iso suunnannäyttäjälaji on Suomessa progressiivinen edelläkävijä. Maailma menee siihen suuntaan, että meidän ehdottomasti kannattaa olla sellainen.
Menossa olevan kautensa lopussa ja mahdollisella jatkokaudellaan Itani haluaisi perata Urheiluliiton organisaatiota.
– Seurat omistavat liiton, ja niissä tehdään tärkein työ. Seurojen ja Urheiluliiton hallituksen välillä on kolme byrokraattista kerrosta eli piirit, aluejohtokunnat ja liittovaltuusto. Organisaation tulisi olla huomattavasti ketterämpi ja seurojen suorassa kontaktissa hallitukseen. Muutama iso liitto on jo karsinut organisaatiostaan väliportaita hyvin tuloksin.
Urheilijoita Itani kehottaa järjestäytymään ja tulemaan joukkovoimalla mukaan liiton päätöksentekoon:
– Sitä kehitystä pitäisi voida tukea Yleisurheilun Tuki -säätiöstä (Urheiluliiton tukisäätiö, jonka pääoma noin 8,7 miljoonaa euroa) vaikka sitten sääntömuutoksella. Säätiö on tarkoitettu suomalaisen yleisurheilun kehittämiseen, ja urheilijoiden tuominen mukaan aktiiviseen päätöksentekoon täyttää nähdäkseni kirkkaasti kriteerit.