Lähetys naisten viestistä aukeaa yllä olevaan videoruutuun kello 9.40. Lähtö tapahtuu kello 10.00 ja voittajajoukkueen maaliintuloa odotetaan kello 11.50.
Näin Viestiliigan Juho-Veikko Hytönen kirjoittaa naisten viestin ennakossaan:
”Kivennapa-viestin nimeä kantava tapahtuma järjestetään vain kolme viikkoa ennen Napapiiri-Jukolaa, joten sunnuntaina Suomen kärkiseurat mittaavat jo urheilijoidensa kuntoa ennen elokuista viestisuunnistuskauden kohokohtaa.
Kilpailukeskus on kartanohotelli Kivennavan piha-alueella ja kisamaastona toimii Saarvonmäki, jonka maastotyyppi muistuttaa hyvin paljon vuoden 2025 suunnistuksen MM-kilpailujen tyyppimaastoa.
Naiset suunnistavat Saarvonmäessä kolme 35-40 minuutin mittaista osuutta, jossa urheilijoita koetellaan sekä taidollisesti että fyysisesti. Mukaan on ilmoittautunut 29 joukkuetta.
Naisten Viestiliigan kärjessä kahden osakilpailun jälkeen on voiton ja kakkossijan saavuttanut Lahden Suunnistajat. Niin ikään palkinnoilla kahdessa ensimmäisessä kilpailussa pysynyt SK Pohjantähti on toisena ja Tampereen Pyrintö kolmantena.”
Lähetys näkyy ISTV:ssä vain suorana, mutta jälkilähetys on myöhemmin katsottavissa Viestiliigan YouTube-kanavalla.
Sunnuntaina kilpaillaan myös miesten kilpailu, joka on seurattavissa omasta artikkelistaan kello 12.40 alkaen.
Lisätietoja, ohjelma ja pistetilanne Suunnistusliigasta ja Viestiliigasta on nähtävissä sarjan nettisivuilla.