12-vuotias tyttö kilpailee Tokion olympialaisissa – historian nuorin britti

Kansainvälinen olympiakomitea ei ole asettanut rullalautailuun alaikärajaa.

Kansainvälinen olympiakomitea päätti vuonna 2016, että rullalautailu tulee olympiaohjelmaan Tokiossa 2020. Kisoja ei pystytty pitämään viime kesänä, mutta tänä vuonna kisat näyttävät toteutuvan.

Päättäessään lajin ottamisesta olympiakisoihin KOK ilmoitti samalla, että nuorekkaaseen lajiin ei aseteta alaikärajaa. Toisin kuin esimerkiksi telinevoimistelussa, jossa ikärajalla pyritään estämään lasten tuominen maailman huipputasolle.

Rullalautailun eli skeittauksen arvokisoissa on nähty kärkisijoilla useita alle 15-vuotiaita urheilijoita. Suomen olympiatoivo Lizzie Armanto on 28-vuotias ja kuuluu lajin kokeneeseen kaartiin.

Britannian olympiakomitea valitsi Tokion kisoihin Sky Brownin, jolla on ikää vasta 12 vuotta. Asiasta kertoi muun muassa yleisradioyhtiö BBC. Japanilaisen äidin ja brittiläisen isän lapsesta tulee Britannian kaikkien aikojen nuorin urheilija kesäolympiakisoissa.

Talvilajeista löytyy vielä nuorempi olympiaedustaja. Taitoluistelija Cecilia College oli vain 11-vuotias osallistuessaan Lake Placidin olympiakisoihin talvella 1932.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?