Emma Rantalan, 21, silmissä siintävät lääkis ja olympialaiset – näin hän tasapainoilee kahden kovan tavoitteen kanssa

Rytmisen voimistelun maajoukkueen kapteenin Emma Rantalan, 21, kevät kului olympiaunelman ja pääsykoeurakan ristitulessa.

Rytmisen voimistelun maajoukkueen kapteenilla Emma Rantalalla on ollut kiireinen vuosi.

9.6.2021 6:05

Rytmisen voimistelun nykysääntöjen mukaan ohjelmissa ei ole maksimipisterajoja, vaan niihin saa ladata niin paljon vaikeutta kuin vain kahteen ja puoleen minuuttiin on mahdollista. Esimerkiksi haastavia välineiden heittoja ja kiinniottoja ilman käsiä ja näkökenttää.

Koska ohjelmat ovat niin täynnä tavaraa, pieni herpaantuminen voi maksaa paljon. Virheet kasautuvat. Vaikkapa välineen pudotuksesta voi syntyä ikävä dominoefekti, kun voimistelija ei ehdi tai pysty tekemään seuraavaa osaa.

– Ohjelmissa on niin paljon vaikeusosia, että yksikin virhe voi helposti kaataa koko ohjelman, Emma Rantala sanoo.

21-vuotias Rantala on Suomen rytmisen voimistelun maajoukkueen kapteeni. Nuoresta iästään huolimatta hän on joukkueen kokenut konkari. Rantala on voimistellut aikuisten maajoukkueessa kaudesta 2015–2016 lähtien. Kapteenina hän on toiminut syksystä 2016.

Suomen rytmisen voimistelun maajoukkue kilpaili viiden pallon ohjelmallaan kansainvälisessä online-kilpailussa Kisakallion Urheiluopistossa Lohjalla 10. joulukuuta 2020.

Kapteeni on johdattanut joukkonsa keskiviikkona Varnassa alkaviin EM-kisoihin. Joukkueiden kisapäivät ovat lauantai ja sunnuntai. EM-kisoissa ratkaistaan, täyttyykö joukkueen suuri unelma Tokion olympialaisiin pääsystä. Unelma elää, mutta on hiuskarvan varassa. Tokioon on Euroopan maakiintiöstä jäljellä enää yksi paikka. Siitä taistelevat ne joukkueet, joilla olympiapaikkaa ei vielä ole.

– Totta kai ajatus siitä, että saisi olympiapaikan – vielä ensimmäisenä ikinä Suomesta – tuo todella paljon intoa ja motivaatiota. Kun miettii sitä hetkeä, kun sen paikan saa, Rantala sanoo ja lisää sitten:

– Mutta ei se ole ainoa asia, mihin me tähdätään. Pieniä tavoitteita otetaan muualta.

Reilu vuosi sitten iskenyt koronapandemia veti kaiken muun lisäksi urheilun polvilleen – tunnetuin seurauksin. Arvokisat toisensa jälkeen peruuntuivat tai siirtyivät. Katsomot tyhjentyivät, ja huippu-urheilijat löysivät itsensä keskeltä epävarmuutta.

Rytmisen voimistelun maajoukkueen ”Tähtäimessä Tokio” -projektin päälle nousi kysymysmerkkejä. Maaliskuun 2020 loppupuolella tuli tieto, että olympialaiset siirtyvät vuodella.

– Viime keväänä kaikki suunnitelmat menivät uusiksi ja joutui vain menemään hetki hetkeltä eteenpäin. Ei tiennyt, saadaanko me treenata ja mitä varten treenataan, Rantala muistelee pandemian alkuhetkiä.

Tokion siirtyminen ei vaikuttanut pelkästään Rantalan urheilu-uraan. Myllerryksen seurauksena uusiksi menivät myös opiskelusuunnitelmat.

– Se oli mulle vaikeinta, kun piti miettiä kaikki uusiksi. Vuosi on kuitenkin aika pitkä aika suhteutettuna opiskeluihin. Keväällä 2020 olin jo hakenut opiskelemaan, ja sitten piti miettiä, että jos saa paikan niin mitä sitten, kun päätähtäin siirtyi vuodella.

– Tai jos ei saa paikkaa, niin pitää edelleen jatkaa sitä, että ihan kaikki vapaa-aika menee opiskelupaikan saamiseen, koska urheilu vie niin paljon aikaa.

Emma Rantalasta on kehittynyt voimistelun ansiosta ajankäytön ammattilainen.

Rantala ei ennen pandemian puhkeamista ollut päättänyt varmuudella, päättyisikö voimistelu-ura tähän olympiadiin. Mutta suunnitelmissa oli, että kävi olympiatavoitteen kanssa miten tahansa, hän olisi kesän 2020 jälkeen pystynyt panostamaan kunnolla pääsykokeisiin, saada kenties opiskelupaikan ja sitten miettiä rauhassa uran jatkoa.

Se siitä suunnitelmasta. Rantalalle oli lopulta kuitenkin selvää, että ura jatkuu kohti EM-kisoja ja olympiapaikan tavoittelemista, vaikka polulle tulikin ekstravuosi.

Rantala sai kevään 2020 haussa opiskelupaikan, muttei sitä kaikkein eniten haluamaansa eli paikkaa Helsingin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan. Hän ei ottanut saamaansa paikkaa vastaan. Vaakakupissa painoi myös olympiaunelma.

– Varsinkin kun koko joukkue päätti jatkaa sinne (EM-kisoihin) asti. Kyllä mä halusin olla vielä mukana, vaikka aika monta ajatusta viime keväänä olikin siitä, että jaksanko vielä tätä. Kun mulle tärkeää ei ole vain urheilu, vaan myös hyvän opiskelupaikan mahdollistaminen. Niiden yhdistäminen on se rankin osa tätä.

Maajoukkue harjoittelee usein Mäkelänrinteen urheilukompleksissa.

Tämän kevään Rantala tasapainotteli taas kahden ison tavoitteensa kanssa. Lääketieteellisen tiedekunnan pääsykoe oli toukokuun lopulla ja muiden hakukohteiden kokeet kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Rantala haki lääkiksen lisäksi muun muassa Aalto-yliopiston bioinformaatioteknologian ohjelmaan.

Pääsykoeurakan jälkeen Bulgarian Varnassa pidettävät EM-kisat odottivat heti seuraavalla viikolla, ja olympialaiset olisivat kalenterissa elokuussa.

Kaksi suurta, vaativaa tavoitetta ovat tehneet Rantalasta ajankäytön mestarin. Tai sitä hän itse asiassa on ollut jo vuosia, aiemmin lukio-opintojen, treenien ja kisareissujen yhteensovittaminen oli samanlaista aikataulupalapeliä.

– Uran aikana on oppinut aikatauluttamaan, että molemmat – opiskelu ja urheilu – onnistuvat. Mutta onhan se henkisesti tosi raskasta, Rantala sanoo ja kertoi luottaneensa pääsykokeisiin lukemisessa aikatavoitteisiin.

– Jos en ole tehnyt tarkkoja suunnitelmia siitä, mitä milloinkin teen, koko ajan on mielen päällä että pitäisi olla opiskelemassa. Seurasin aika tarkasti sitä, kuinka paljon aikaa olen käyttänyt opiskeluun. Suunnittelin, kuinka monta tuntia päivässä opiskelen ja jos en vaikka ihan päässytkään tavoitteeseen, korvasin sen jonain muuna päivänä jos oli jaksavampi olo.

Maajoukkueella on normaalisti viikossa kymmenet treenit ja harjoitustunteja kertyy yhteensä noin 28.

– Mitä enemmän kaiken tämän koronan lisäksi on ollut stressiä, vapaa-aikaakin on huomannut tarvitsevansa. Sitä on vain pakko repiä jostain, muuten alkaa käydä ylikierroksilla. Sen huomaa jaksamisessa, palautumisessa ja ihan omassa mielialassakin. Tietenkin jos tuntuu tosi rankalta voi aina keskustella valmentajan kanssa, että olisiko parempi jättää joku treeni väliin ja levätä, Rantala sanoo.

Pandemia helpotti siinä mielessä voimistelun ja pääsykoepänttäämisen välillä tasapainottelua, että suuri osa ulkomaan kisareissuista jäi pois yhtälöstä. Maajoukkue testasi vaikeutettuja pallo ja vanne-keila -sarjojaan treenien lisäksi virtuaalikisoissa ja yhdessä maailmancupissa ennen EM-Varnaa.

Fakta

Rytmisen voimistelun maajoukkue

Voimistelijat: Assi Johansson (Elise Gymnastics), Elisa Liinavuori (Elise Gymnastics), Olivia Nissinen (Elise Gymnastics), Milja Närevaara (Elise Gymnastics), Inka Ora (Elise Gymnastics), Emma Rantala (Voimistelu- ja urheiluseura Elise Järvenpää), Viliina Sipilä (Elise Gymnastics) ja Amanda Virkkunen (Hämeenlinnan Voimisteluseura).

Valmennus- ja huoltotiimi: Laura Ahonen (päävalmentaja), Anna Airaksinen (baletti- ja lajivalmentaja), Tatja Holm (psyykkinen valmentaja), Saila Pitkänen ja Alexandra Mavrakis (mm. tuomarikonsultaatiot), Simone Kallonen (fysioterapeutti), Laura Manner (ravitsemuksen asiantuntija).

Rytmisen voimistelun joukkuekilpailussa välineet vaihtuvat olympiadien mukaan. Nyt kisataan pallo- sekä vanne-keila -ohjelmilla.

Mikäli Suomi lunastaa olympiapaikan EM-kisoista, joukkue tekee suomalaista urheiluhistoriaa. Suomella on ollut rytmisen voimistelun yksilövoimistelijoita olympialaisissa – viimeksi Ekaterina Volkova Riossa – mutta joukkueena Suomi ei ole koskaan saavuttanut olympiapaikkaa.

Niiden kuuden vuoden ajan kun Rantala on voimistellut maajoukkueessa, olympialaiset ovat välkkyneet edessä suurena tavoitteena. Voimistelijat ovat vaihtuneet, tavoite ei. Rantala oli mukana, kun maajoukkueen olympiaunelma Rion kisoihin pääsystä kariutui 2016.

Vaikka Rantala itse korostaa muitakin saavutuksia ja uran aikaisia oppeja sekä ystävyyksiä, ainakin tietyllä tavalla olympiatavoite on ohjannut hänen urheilu-uraansa nyt reilun kuuden vuoden ajan.

Ja se tavoite voi viikonloppuna Varnassa mennä murskaksi vaikka yhteen käsistä livenneeseen keilaan tai vääriin pomppaavaan palloon. Kun ”yksikin virhe voi kaataa koko ohjelman”.

Miten tuollaista painetta voi edes käsitellä?

Esimerkiksi psyykkisen valmentajan opeilla, joukkuekavereihin tukeutumalla, painetilanteita harjoittelemalla ja valmentajan neuvoilla, Rantala sanoo.

– Arvokisoissa mitataan urheilijan henkistä valmiutta. Siinä vaiheessa kaikki osaavat ohjelmat ja on tehty tuhansia toistoja – kyse on siitä, miten pääkoppa kestää ja miten osaa käsitellä jännitystä ja painetta.

Ei ammatiksi asti

Suomen rytmisen voimistelun maajoukkue harjoittelee 10 kertaa viikossa, yhteensä noin 28 viikkotuntia. Voimistelu täyttää arjen, ja parinkympin molemmin puolin olevat nuoret naiset treenaavat ammattiurheilijoiden tavoin.

Ammatiksi asti rytmisestä voimistelusta ei tosin ole. Voimistelulajit huipulla vaativat paljon, mutta taloudellisesta näkökulmasta antavat vähän.

Rantala aloitti voimistelun 8-vuotiaana. Laji tuntui heti omalta.

– Eihän sitä pienenä osannut ajatella mitään suurta, sitä vain eli hetkessä ja sai onnistumisista motivaatiota. Treenaaminen oli kivaa. Vanhempana on sitten tajunnut, että pitää miettiä tulevaisuutta. Haluaisi jo tienata ja päästä elämässä eteenpäin, Rantala miettii.

Emma Rantala ei pidä siitä, että esimerkiksi voimistelusta puhutaan julkisuudessa niin paljon negatiivisten asioiden kautta.

– Urheilu on kivaa ja haluan viedä Suomea ja itseäni eteenpäin, mutta kun tästä ei saa elantoaan niin on pakko tehdä valintoja, hän lisää.

Vaikka laji ei tee rikkaaksi, tällä hetkellä maajoukkueen taloudelliset asiat ovat Rantalan mukaan silti kohtuullisen hyvissä kantimissa. Joukkueen voimistelijat ovat parin vuoden ajan saaneet opetus- ja kulttuuriministeriön apurahaa, jonka lisäksi erilaista tukea tulee Voimisteluliitolta, Urhea-säätiöltä, Olympiakomitealta sekä voimistelijoiden omilta seuroilta.

– Aika vähän jää itselle maksettavaa. Vaikka tästä ei tienaa niin ei myöskään ihan hirveän paljon menetä. Koko ajan on menty parempaan suuntaan, muutama vuosi sitten meni vielä huonommin, Rantala kertoo.

Vaativat arvostelulajit – rytminen voimistelu, joukkuevoimistelu ja taitoluistelu esimerkkeinä – ovat viime vuosina näkyneet mediassa ja julkisessa puheessa usein negatiivisessa valossa. Lajien valmennuskulttuuri on puhuttanut, ja lajien parista on Suomessakin paljastunut tapauksia valmentajien epäasiallisesta käytöksestä ja urheilijoihin kohdistuvasta fyysisestä ja psyykkisestä väkivallasta.

Rantala on luonnollisesti harmissaan kaikista negatiivisista kokemuksista. Hän toivoisi silti, että ääritapauksien rinnalla julkisuudessa tuotaisiin esille lajin positiivistakin puolta.

– Aina se negatiivinen kiinnostaa, vaikka suurin osa on positiivista. Miksi ihmeessä muuten lajeissa olisi niin paljon harrastajia, jos treenaaminen ei oikeasti olisi kivaa? En tiedä, koska olen viimeksi nähnyt jonkun positiivisen jutun voimistelusta tai muista samantyylisistä lajeista. Ainoa, mikä nostetaan pinnalle on huono valmennuskulttuuri. Mielestäni voisi enemmänkin tuoda esille sitä ihan arkipäivää.

No minkälaista arkesi sitten on?

– Treenaan ja vapaa-aika menee treenien mukaan. Mulle on tärkeää, että saan treenata, saan siitä iloa ja onnistumisia. Treeneissä on kiva ilmapiiri ja sinne on kiva lähteä, Rantala vastaa.

– Myös kilpailutilanteet ovat arvokkaita. Ihan sama, miten se on mennyt, mutta olen siinä ylittänyt itseni kun olen mennyt tekemään omaa parasta kilpailusuoritustani.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?