Liigan ensimmäisenä osakilpailuna kilpaillaan sprinttiä Keravan Savion alueella.
Lähetys aukeaa yllä olevaan videoruutuun kello 10.20. Naisten ensimmäinen startti tapahtuu kello 10.30 ja viimeinen nainen pääsee matkalle kello 11.44. Voittajan nimi on selvillä noin 15 minuuttia myöhemmin.
Suunnistusliiga koettelee urheilijoiden taitoa monipuolisesti. Kahdeksan kilpailun sarjassa suunnistetaan kaikilla lajin matkoilla: sprintissä, keskimatkalla ja pitkällä matkalla. Ohjelmassa on myös uutena lajina arvokisaohjelmaan mukaan tuleva knockout-sprintti, jossa kisataan elokuussa Nokialla. Otsalamppujakin tarvitaan, sillä liigan finaaliosakilpailu on syyskuun lopussa kilpailtava yösuunnistuksen SM-kilpailu.
Lisätietoa Suunnistusliigasta ja Viestiliigasta on sarjan nettisivuilla.
Sunnuntain kilpailusta ei panosta puutu, sillä se on kauden ensimmäinen ja samalla myös yksi harvoista mahdollisuuksista osoittaa sprinttisuunnistuskuntoa ja -taitoa kesän arvokisoihin. Samalla se on näyttökilpailu sekä EM- että MM-kilpailuihin, joten mukana ovat kaikki Suomen sprinttisuunnistuksen kärkinaiset.
Lähetys näkyy ISTV:ssä vain suorana, mutta jälkilähetys on myöhemmin katsottavissa sarjan Youtube-kanavalla. Heti naisten kilpailun perään käydään miesten sprintti, jonka lähetys on katsottavissa toisesta artikkelista, jonka löydät tästä.
Suunnistusliigan 2021 ohjelma
18.4.2021 WRE Sprintti, Keravan Urheilijat
8.5.2020 Kevätkeskari, Kouvolan Suunnistajat
6.6.2021 SM-keskimatka, Turun Suunnistajat
31.7.2021 SavoGames, Kuopion Suunnistajat
22.8.2021 Knockout sprint, Rasti-Nokia
5.9.2021 SM-pitkä matka, Rasti E4/Saarijärven Pullistus
11.9.2021 SM-sprintti, Juvan Urheilijat
25.9.2021 SM-yösuunnistus, Vehkalahden Veikot