Historiallinen temppu! Suomen futsalmiehet etenivät EM-kisoihin – voittivat hurjan jännitysnäytelmän - Urheilu - Ilta-Sanomat

Historiallinen temppu! Suomen futsalmiehet etenivät EM-kisoihin – voittivat hurjan jännitysnäytelmän

Suomi voitti Belgian 3–2 ja eteni ensimmäistä kertaa EM-lopputurnaukseen.

Suomen pelaajat juhlimassa 1–0-johtomaalia.­

13.4. 20:05 | Päivitetty 13.4. 20:37

Suomen futsalmiehet varmistivat jännitysnäytelmässä paikkansa ensi vuonna pelattaviin EM-kisoihin. EM-paikka varmistui, kun Suomi kaatoi Vantaalla pelatussa karsintalohkon päätöspelissään Belgian 3–2.

Suomi sijoittuu karsintalohkossaan toiseksi ja on niiden lohkokakkosten joukossa, jotka etenevät suoraan lopputurnauksen. Italia on lohkon ykkönen.

EM-turnaus pelataan alkuvuodesta 2022 Hollannissa. Suomen miesten futsalmaajoukkue nähdään kautta aikain ensimmäistä kertaa EM-lopputurnauksessa.

Belgia-kamppailun kaikki maalit syntyivät toisella puoliajalla. Avausmaalin teki Juhana Jyrkiäinen, joka jatkoi Iiro Vanhan chippaaman pallon verkon perukoille. Belgia tuli tasoihin Ibrahim Adnanen laukauksella.

Runsas neljä minuuttia ennen loppua Vanha laukoi Suomen 2–1-johtoon. Minuuttia myöhemmin Panu Autio iski tyhjiin Suomen kolmannen osuman.

Jännitysnäytelmä jatkui, kun Diniz Pinheiro laukoi Belgian kavennuksen pienestä kulmasta. Suomi kuitenkin kesti ja juhli historiallista kisapaikkaa.

Belgia ja Suomi olivat ennen kamppailua seitsemässä pisteessä.

Ottelun henki oli selvä: voittaja etenee EM-kisoihin ja häviäjä jää rannalle. Pienimaalinen tasapelikin olisi saattanut viedä Suomen suoraan EM-turnaukseen, mikäli muiden lohkojen tulokset olisivat olleet suotuisia.

EM-paikka tuo Suomen futsalmiehille samalla hyvityksen pettymykseen päättyneille MM-karsinnoille. Suomi jäi MM-turnauksesta niukasti rannalla taivuttuaan joulukuussa jatkokarsinnassa Serbialle.

Artikkelia päivitetty kauttaaltaan 13. huhtikuuta kello 20.37.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?