Petra Olli päätti urheilu-uransa tasan vuosi sitten – nyt hänelle kaavaillaan Kuortaneella isoa valmennusroolia - Urheilu - Ilta-Sanomat

Tasan vuosi shokkiuutisesta – nyt Petra Ollille kaavaillaan uutta, isoa roolia: ”Lupaan olla luottamuksen arvoinen”

Petra Olli opiskelee kahta tutkintoa ja valmentaa tyttöpainijoita. Nyt hänen roolinsa Kuortaneen valmennuskeskuksella kasvaa.

Vuosi sitten oman upean uransa lopettanut Petra Olli valmentaa tyttöjen painijoukkuetta Petra Junior Teamia Kuortaneen Urheiluopistolla.­

25.2. 18:36

Tänään torstaina on kulunut tasan vuosi urheilevaa Suomea kohahduttaneesta ilmoituksesta: painin maailmanmestari Petra Olli ilmoitti täysin yllättäen lopettavansa uransa.

– Tämä on urani vaikein ja raskain päätös, mutta erittäin tarkkaan harkittu sellainen. Vaatii suunnatonta rohkeutta tunnustaa rehellisesti itselleen sekä muille, että sitä sisäistä poltetta ei ole enää maailman huipulle vaadittavalla tasolla, Olli perusteli tuolloin tiedotteessaan.

Ei ollut valtavan suuri yllätys, että Olli suuntasi huippu-urheilu-uransa jälkeen valmentajaksi. Olli, 26, aloitti viime syksynä Kuortaneen Urheiluopistolla valmentajan ammattitutkinnon suorittamisen. Samalla kurssilla ovat muun muassa hiihdon olympiavoittaja Sami Jauhojärvi ja keihäänheiton maailmanmestari Tero Pitkämäki.

Lisäksi Olli opiskelee Seinäjoen Sedulla myynnin ja markkinoinnin tutkintoa ja valmentaa omaa nimeään kantavaa Petra Junior Team -tyttöpainijoukkuetta.

– Jos olisit vuosi sitten kysynyt, mitä teen vuoden päästä, en olisi uskonut, että valmennan näitä tyttöjä ja opiskelen kahta eri tutkintoa, Olli sanoi Ilta-Sanomille Kuortaneella.

Petra Olli valmentaa nykyään Petra Junior Teamin tyttöpainijoita Kuortaneella. Aliisa Tuomi sai maailmanmestarilta henkilökohtaista oppia tekniikoista.­

Kuortaneen urheiluopiston rehtori, Soulin olympialaisissa vuonna 1988 keihäänheiton kultaa voittanut Tapio Korjus kertoo, että jo nyt Ollille suunnitellaan Kuortaneella merkittävää valmennuksen asiantuntijapestiä.

– Olen kiinnittänyt Petran tänne valmennuksen asiantuntijaksi, lähinnä kamppailulajeihin ja painiin. Pikkuisen olen saanut otetta täältä, Korjus sanoi ja oli puristavinaan Ollia ojentajalihaksesta.

Korjuksen kommentti antaa ymmärtää, että Ollin suostuttelu merkittävään tehtävään ei ollut vielä tässä vaiheessa maailman yksinkertaisin tehtävä.

– Sellaisella narulla Petra on kiinni, ettei ihan helposti pääse irti. Mutta Petran opiskelujen, töiden ja muiden juttujen mukaan edetään. Vielä tässä vaiheessa ei voida puhua täysipäiväisyydestä, mutta senkin aika varmasti tulee, Korjus sanoi.

Olli korostaa olevansa vasta aivan valmennusuransa alkutaipaleella.

– Minun vahvuuteni ja osaamiseni on pelkästään painimolskilla. Mutta tämä on turvallinen ympäristö ja tunnen porukan, joten täällä on hyvä ammentaa lisää oppia. Täällä on kuin kotonaan, ja uskallan jo vähän Tapion oveenkin kolkutella ja kysyä, että mitäs tehdään, Olli itse kuvailee.

– Iso kiitos Tapiolle tästä luottamuksesta. Lupaan olla sen luottamuksen arvoinen, Olli vakuuttaa.

Tähän lupaukseen on helppo uskoa.

Petra Olli opiskelee nykyään kahta tutkintoa. Maailmanmestari aloittaa myös valmennuksen asiantuntijatehtävissä Kuortaneen urheiluopistolla.­

Korjus huomauttaa, että Ollin oppeja painista voidaan jyvittää monien muidenkin lajien palvelukseen esimerkiksi fysiikkaharjoittelun muodossa.

– Huippu-urheilun valmennuksen asiantuntijatehtävät ovat todella moninaiset. Osaaminen voi ilmetä monella tavalla. Me arvostamme kokemusasiantuntijuutta todella korkealle, ja sen päälle Petralla tulee vielä koulutus, Korjus sanoi.

– Hullujahan me olisimme, jos emme käyttäisi maailmanmestarin osaamista ja kokemusta, kun sitä on tarjolla. Jo nyt painitytöt saavat Petran läsnäolosta ja osaamisesta ison buustin, Korjus huomautti.

Uran huippuhetki. MM-kultamitalin kanssa Helsinki-Vantaan lentokentällä lokakuussa 2018.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?