Ronnie Coleman on maksanut kovan hinnan noususta kehonrakennuksen legendaksi - Urheilu - Ilta-Sanomat

Muskelikimppu kuuli kummallisen pamahduksen – siitä alkoi monta miljoonaa maksanut kierre: ”Mikä hemmetti tuo oli?”

Kehonrakennuksen supertähti Ronnie Coleman kertoo murheistaan.

Ronnie Coleman oli kehonrakennuslavojen kiistaton kuningas. Kuva vuodelta 2008.­

27.1. 12:56

Ronnie Coleman on yksi maailman kautta aikojen parhaista kehonrakentajista – monen mielestä jopa paras.

Amerikkalaistähti Coleman voitti vuosina 1998–2005 peräti kahdeksan Mr. Olympia -titteliä peräjälkeen.

Hänen suosiotaan kasvattivat entisestään videot, joilla hän kiljahteli itsevarmana ”Yeah buddy!” ja ”Light weight, baby!” -huudahduksiaan karmeat määrät rautaa selässään tai kourissaan.

Coleman, 56, on kuitenkin maksanut äärimmäisen kovan hinnan voimailusta ja patsastelusta kehonrakennuslavojen kuninkaana.

Coleman kertoo Generation Iron -julkaisussa ikävistä ja vakavista vammoistaan, jotka johtivat useisiin leikkauksiin.

Colemanin selkäongelmat alkoivat jo high schoolissa ja collegessa hänen pelattuaan amerikkalaista jalkapalloa. Tuolloin hän sai jotenkuten hillittyä kipujaan käymällä säännöllisesti kiropraktikolla.

Kehonrakennuksen edettyä entistä tavoitteellisempaan suuntaan tilanne paheni.

Erään kerran harjoituksissa Coleman kuuli kyykkysarjansa aikana pamahduksen.

Coleman luuli äänen kuuluneen siitä, että hänen varmistajanaan toiminut apumiehensä oli läimäissyt häntä. Pamaus oli kuitenkin kuulunut Colemanin selästä. Colemanin mukaan hänellä oli tangossa noin 270 kiloa.

– Muistan sen kuin eilisen päivän. Tein 12 tai 15 toiston sarjaa. Tulin kahdeksannen toiston kohdalle ja kuului pamaus. Ihmettelin, että mikä hemmetti tuo oli, Coleman muistelee Generation Ironin videolla.

Kipu säteili Colemanin vasempaan jalkaan. Hän lopetti kyykkäämisen siltä päivältä, mutta jatkoi jalkatreeniään muilla harjoitteilla kuten jalkaprässillä.

Ronnie Colemanin avustajat yrittivät vetreyttää lihaskimpun paikkoja kuntosalilla vuonna 2008.­

Hieman myöhemmin Colemanin olo kävi erittäin vaikeaksi – kävelykin oli hankalaa. Selvisi, että hänellä on välilevyn pullistuma.

Coleman huilasi poliisin töistään ja muutenkin muutaman viikon, mutta veri veti takaisin salille. Heti salille päästyään Coleman kertoo kyykänneensä.

Lääkärit ohjeistivat Colemania, että tämä voisi yhä jatkaa harjoittelua, mutta ainakin kyykkääminen pitäisi lopettaa. Kyykkääminen kuitenkin jatkui ja lopulta edessä oli leikkaus.

– Leikkauksen jälkeen kipu katosi. He kuitenkin totesivat, että kun tölkkikasan alta vetää yhden tölkin pois, koko pino alkaa kaatua. Se oli selkäni tilanne.

Ronnie Coleman patsasteli Venäjällä 2004.­

Colemanin mukaan selän muut välilevyt alkoivat liikkua ja leikkaukset seurasivat toisiaan. Tilanne eteni siihen pisteeseen, että Colemanin selkään piti leikkauksilla asentaa tukirakenteita.

Colemanin leikkaukset ovat jatkuneet hänen aktiiviuransa jälkeen. Fitnessvolt-sivuston mukaan Coleman totesi viime kesänä, ettei hän välttämättä enää koskaan kävele ilman apuvälineitä tai avustusta.

Muscular Developmentin videota siteeraavan Fitnessvoltin mukaan suurimpana syynä tähän Coleman piti epäonnistuneita leikkauksia – ja lausunnollaan hän viitannee nimenomaan tuoreimpiin operaatioihin.

– Kolmeen viimeiseen leikkaukseen olen käyttänyt melkein kaksi miljoonaa dollaria, Colemanin sanoo Muscular Developmentin videolla.

Huippuvuosinaan kisoissa noin 130–136 kiloa painaneen Colemanin kunto ei ollut pelkän kurinalaisen harjoittelun ja ruuan ansiota.

Hän on aiemmin myöntänyt, että lihaksia kasvattavia aineitakin kului. Coleman on kertonut käyttäneensä ainakin testosteronia ja dianabolia.

Coleman on maininnut, että aineiden käyttö on hänen mielestään osa kehonrakennuksen lajikulttuuria.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?