Lotta Hintsa on joutunut kuulemaan vähättelyä uudesta urastaan - Urheilu - Ilta-Sanomat

Lotta Hintsa on joutunut kuulemaan vähättelyä uudesta urastaan – ”Välillä tulee someen näitä ’Kukas sun meikit kantaa’ -kommentteja”

Entinen Miss Suomi, vuorikiipeilijä Lotta Hintsa on saanut kuulla vähätteleviä kommentteja nykyisestä urastaan. Ne eivät häntä hetkauta.


23.1. 7:30

”Vitsi tää on siistiä”.

Vuorikiipeilijä Lotta Hintsa ihastelee edessään avautuvaa näkymää. Aamu on kirkas ja edessä loistaa maailman toiseksi korkein vuori, K2.

On alkuvuosi 2020 ja Hintsa on 6 600 metrin korkeudessa Broad Peakilla. Pakistanin ja Kiinan rajalla sijaitseva vuori on korkeimpien listan numero 12. Merenpinnasta huipulle metrejä on 8 051.

– Olimme jääneet jumiin myrskyyn ja jouduimme laittamaan pienen leirin pystyyn ekaan mahdolliseen paikkaan. Paikka oli sellainen, että jos teltan ovesta astui väärin ulos, niin tiput kilometrejä alas, Hintsa muistelee.

Yö on ollut tuskainen. Talvikiipeily Broad Peakilla on armotonta.

– Saakelin kylmä, joku -50 astetta ja jäähileitä tippuu naamalle. Jos yhtään liikahdat niin tulee kauhean kylmä johonkin kohtaan. Ja kun yrität nousta pissaamaan pulloon niin se on yksi tuskanäytelmä.

Ja silti – myrskyn, kylmyyden ja tuskaisen yön jälkeen – kun Hintsa saa telttansa oven auki, ”vitsi tää on siistiä” on ensimmäinen asia hänen mielessään.

Tämä vuoden takainen kiipeilyreissu on se samainen, josta Ilta-Sanomatkin helmikuussa 2020 kirjoitti isoin otsikoin: Lotta Hintsa evakuoitu helikopterilla yhdeltä maailman korkeimmista vuorista.

– Se uutisoitiin mielenkiintoisella tavalla, Hintsa naurahtaa.

– Ketään ei siis pelastettu mistään. Tämä oli vain puhtaasti, että saatiin Don sairaalahoitoon.

Hintsan kanadalaisvalmentaja, vuorikiipeilijä Don Bowie sairastui Broad Peakilla keuhkokuumeeseen.

Ensimmäinen kasitonninen jäi Hintsalta vielä valloittamatta.

Lotta Hintsa on lähdössä kevääksi Yhdysvaltoihin treenaamaan. Pandemiatilanteen salliessa kesällä odottaa kiipeilyhaasteet Broad Peakilla ja Gasherbrum II:lla. Molemmat ovat kasitonnisia eli yli 8000-metrisiä vuoria.­

Lotta Hintsa, 32, on suurelle suomalaisyleisölle todennäköisesti tutuin vuoden 2013 Miss Suomena. Se on titteli, jota Hintsa kantaa ylpeydellä. Kahden viime vuoden ajan ammattivuorikiipeilijä on kuitenkin ollut missiä sopivampi etuliite.

– Mun piti kaksi vuotta sitten tehdä tietoinen päätös, että alanko tekemään tätä täysillä, teenkö tätä työkseni. Koska tavoitteeni ovat niin korkealla, piti päättää että tästä tulee ammatti ja tähän panostetaan.

”Give me a year and I’ll make you a beast”.

Näillä sanoilla Don Bowie ehdotti Hintsalle valmennusyhteistyötä.

Kaksi vuotta sitten Hintsalla oli jo kokemusta vuorikiipeilystä, mutta selvää uravalintaa hän ei ollut tehnyt. Kiipeilyreissu Andeilla ratkaisi pelin. Kävi selväksi, että Hintsalla on potentiaalia ja lahjoja lajiin.

– Olimme nykyisen valmentajani Don Bowien ja yhden hyvän ystäväni kanssa Aconcagualla. Olosuhteet olivat kamalat, oli umpihanki. Sillä kaudella ihan muutama ihminen oli päässyt huipulle.

Ystävä joutui kääntymään keuhko-oireiden vuoksi takaisin basecampiin, mutta Hintsa ja Bowie jatkoivat.

– Aika-arvio kakkosleiristä huipulle on kuivissa olosuhteissa noin 16–18 tuntia, ja me menimme sen silloin yhdeksässä tunnissa. En ollut aiemmin sen kummemmin miettinyt, että olisin erityisen nopea, kun ei ollut mitään vertailukohtaa.

– Sen jälkeen Don sanoi, että hän haluaisi todella nähdä, mihin rahkeeni riittävät. Hän huomasi, että mulla on tosi hyvä korkean ilman toleranssi ja selkeästi kestävyyttä.

Hintsa mietti Bowien ehdotusta hetken: vuosi ja kaikki peliin? Lopulta päätös oli helppo. Kun Hintsan onnistui vielä saada muutamat tutut suomalaisyritykset mukaan sponsoreiksi, hän pystyi täysipainotteisesti keskittymään kiipeilyyn.

– Somessa joskus kauhistellaan treenimääriä ja muuta. Painotan aina, että en missään nimessä suosittele tätä kenellekään, jolla on elämässä muutakin, mistä pitää palautua.

Vuosi meni, ja Hintsa jäi sille tielle. Hän tekee edelleen yhteistyötä valmentaja Don Bowien kanssa ja tavoitteet ovat korkealla – kirjaimellisesti.

 Give me a year and I’ll make you a beast.

Ex-missinä Hintsa on saanut osansa ihmisten epäilyistä. Joidenkin tuntuu olevan vaikea käsittää entisen Miss Suomen uravalintaa.

– Silloin tällöin tulee someen näitä kukas sun meikit sinne kantaa -kommentteja. Ja että tämä missi on raahattu sinne nyppylän päälle kymmenen kantajan voimin.

Hintsaa vähättelevät kommentit eivät hetkauta.

– Ihmiset haluavat päästä mahdollisimman helpolla, ja mielikuvan muuttaminen on aina pienen ajatusprosessin takana. Jos joku on päättänyt pitää kiinni mielikuvastaan ja jostakin syystä olla sitä mieltä, että nämä kaksi asiaa poissulkevat toisensa, niin antaa mennä vaan.

Hintsa itse on kiitollinen missitaustastaan, onhan se helpottanut esimerkiksi sponsorien hankintaa.

– Mielestäni on tärkeää tuoda esille sitä, että ihminen voi olla moniulotteinen. Olen osittain kuullut sitäkin, että missitausta pitäisi kokonaan ravistaa pois.

Hintsa kiipeää niin sanotulla alppityylillä eli kantaa itse tarvikkeensa eikä käytä lisähappea tai korkeilla vuorilla tavanomaisia oppaita.

Se on raskaampaa ja vaativampaa – ja aidompaa. Hintsalle on tärkeää tehdä asiat omien rajojensa mukaan, ilman dopingia eli lisähappea.

– Mulla on periaatteena se, että vaikka kaikki asiat sun ympäriltä katoaisivat – kaikki fiksatut köydet, kaikki lisähappipullot, muut ihmiset, teltat... jos jäisit yksin hakun ja jäärautojen varaan niin sä pääsisit itse sieltä vuorelta pois.

– Tämä antidopingmeininki tulee varmasti vahvasti myös meidän isältä, joka puhui aina puhtaan urheilun puolesta, Hintsa sanoo viitaten marraskuussa 2016 syöpään menehtyneeseen isäänsä, maineikkaaseen urheilulääkäriin Aki Hintsaan.

Hintsan tekniikkavalmentaja Enni Bertling (vas.) on Suomen menestynein jääkiipeilijä.­

Hintsa kritisoi keinotekoisesti lisähapella luotuja kiipeilykuplia, jollaisia näkee esimerkiksi maailman korkeimmalla vuorella Mount Everestillä. Everestin valloituksesta on tullut monelle statussymboli; huipulle on päästävä, tyylistä välittämättä. Vuorille jätetyt lisähappipullot ovat lisäksi suuri ympäristöhaitta.

– Everestille ei nykyään tarvitse tuoda edes omaa jäähakkua. Voit vain vetää itsesi köyttä pitkin ylös. Sinne saapuu massat ja sen sijaan, että se olisi urheilusuoritus ja kiivettäisiin vuoren ehdoilla, siitä on tullut huvipuisto.

Mount Everestillä on korkeutta 8 848 metriä. Hintsa on tässä vaiheessa uraansa kiivennyt korkeimmillaan 7 400 metriin.

– Vaikka siihen asti olen voinut todella hyvin ja olo on ollut vahva, voi olla ettei kroppani jostain syystä kestäkään kasitonnisia. Sitten hyväksyn, että se on rajani, enkä hakeudu keinolla millä hyvänsä huipulle.

Uransa alussa Hintsa linjasi tavoitteekseen kiivetä jokaisen mantereen korkeimmalle vuorelle. Sen jälkeen tavoitteeksi ehti vaihtua kaikki 14 maailman kasitonnista.

– Sekään ei pidä enää paikkaansa, Hintsa sanoo nyt.

– Mitä syvemmälle tätä on menty, sitä enemmän olen tajunnut minkälaiset tavoitteet sopii itselleni parhaiten. Ja mua kiinnostaa se seikkailu. Mulle ei ole tärkeintä huipulla seisominen vaan se, että matka sinne olisi mahdollisimman mielenkiintoinen.

Yksi selkeä uraunelmakin löytyy. Ylävuorikiipeilyssä jaetaan vuosittain Kultainen hakku -palkinnot (The Piolet d’Or) eli ”kiipeilyn Oscarit”.

– Voisin tähdätä siihen, että joku päivä voittaisin sellaisen. Siihen tosin taitaa olla aika monta vuotta matkaa. Ja vaikka en koskaan saavuttaisikaan tätä, suunta on linjassa periaatteideni kanssa. Se on tärkeintä.

Hintsa treenaamassa Tammiston kiipeilyareenalla.­

Seuraavaksi Hintsan matka vie Meksikon kautta Yhdysvaltoihin Kalifornian ja Coloradon vuorille treenaamaan. Koronapandemian ja matkustusrajoitusten vuoksi matkan yksityiskohtia on pitänyt hioa useampaan otteeseen.

Hintsan on kuitenkin päästävä reissun päälle ja treenaamaan, sillä kesällä häntä odottaa uusi haaste – jos vain pandemiatilanne sen sallii.

– Meidän olisi tarkoitus käydä akklimatisoinniksi kiipeämässä Broad Peak eli se sama missä olimme vuosi sitten talvella.

Akklimatisoinnilla tarkoitetaan korkeaan ilmanalaan sopeutumista.

– Se on se syy, miksi vuorta hinkataan ylös, alas. Ykkösleiriin, takaisin basecampiin, kakkosleiriin, basecampiin, Hintsa kertoo.

Broad Peakin jälkeen tavoitteena on maailman 13:nneksi korkein vuori Gasherbrum II.

Parin kuukauden kiipeilyreissun on tarkoitus startata toukokuun lopulla Pakistanista.

Lotta Hintsa

Syntynyt 29. kesäkuuta 1988 Nurmossa, 32-vuotias.

Ylävuorikiipeilijä, kiipeää alppityyliin eli ilman lisähappea.

Valmentajina toimivat Don Bowie ja Enni Bertling.

Koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.

Valittiin vuonna 2013 Miss Suomeksi.

On nähty muun muassa tv-sarjoissa Extremepäiväkirjat, Tanssii tähtien kanssa ja Selviytyjät Suomi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?