Milla ja Markku heräsivät kammottavaan totuuteen keskellä yötä: unelmien hirsitalo tuhoutui silmien edessä - Urheilu - Ilta-Sanomat

–Oli hirveää, että meidän talo palaa, mutta samalla mietin, että vitsit tästä saa hienoja kuvia, mikä tuntui tosi sairaalta, Milla Vahtila sanoo.­

Milla ja Markku heräsivät kammottavaan totuuteen keskellä yötä: unelmien hirsitalo tuhoutui silmien edessä

Milla ja Markku Vahtila rakastivat tulta, mutta siitä tuli yhdessä yössä heidän pahin painajaisensa. Kaikki paloi maan tasalle.


2.1. 18:01

Hirveistäkin tapahtumista voi selviytyä. Yhdeksän ihmistä kertoo juttusarjassa oman tarinansa. Osa 1.­

Markku ja Milla Vahtila nukkuivat sikeästi patjoilla keittiössä. Remontti­työt aiheuttivat univelkaa.

Paris­kunta asui Suomen itsenäistymis­vuonna rakennetussa 177-­neliöisessä hirsi­talossa Loviisan Malm­gårdissa. Se oli heidän unelmiensa kotipesä, jonka he olivat ostaneet kesällä. Nyt elettiin marraskuuta 2020.

– Meillä oli paikka, jossa me oltiin turvassa. Me oltiin onnenkuplassa.

– Oltiin landella kaukana kaikesta ja niin onnellisia. Ihan sama, vaikka maailmassa tapahtuisi mitä tahansa, me voitaisiin vaan rempata ja touhuta täällä, Milla kertoo.

Nyt tarkoituksena oli nukkua pitkään ja nauttia ansaituista unista.

Ne jäivät haaveeksi.

31-vuotiaat Milla ja Markku Vahtila ostivat vuonna 1917 rakennetun hirsitalon kesällä. Talo oli heidän unelmiensa täyttymys.­

Historiallinen talo sijaitsi Loviisan Malmgårdissa­

Palohälytin alkoi soida. Kello oli vähän yli neljä yöllä.

– Me pompattiin heti ylös, Milla sanoo.

Savu tuntui nenässä.

Pariskunta juoksi ulos pilkkopimeään marraskuun yöhön, Markku alasti, Millalla vain yöpaita yllä. Koirat seurasivat perässä. Lämpötila oli nollan kieppeillä.

Karu totuus valkeni silmien edessä. Talo oli kattoa myöten tulessa.

– Se oli epäuskon ja kauhun hetki. Mä rääkäisin, ja Markku sanoi, ettei voi olla totta, Milla kertoo.

Markku ja Milla ehtivät remontoida taloa noin 3,5 kuukauden ajan.­

Markulla ja Millalla oli tapana rentoutua nuotion ja takkatulen äärellä. Kotia lämmitettiin pönttöuunilla, ruokaa tehtiin puuhellalla. Tuli lämmitti, puhdisti mieltä. Se oli rakas, helpotusta ja rauhaa tuova elementti.

Nyt siitä tuli silmänräpäyksessä pahin vihollinen.

Markku otti hätäpäissään kuistilla olleet kaksi kuuden kilon jauhesammutinta ja yritti kesyttää liekkimerta.

– Oli pakko yrittää sammuttaa, Markku sanoo.

– Se oli kaikessa hirveydessään absurdia. Mä vaan tuijotin, kun Markku juoksi alasti jauhesammuttimien kanssa sammuttamaan sitä paloa, vaikka sen tiesi, että se talo palaa kokonaan, Milla kertoo.

Markku pelasti talon sisältä kanin ja gekkoliskon. Hän siirsi myös talon vierustalla olleen auton. Sen takavalot olivat jo sulamassa. Milla haki talon sisältä kamerarepun sekä kännykän ja soitti hätäkeskukseen.

– Mä huusin niille, että ”talo palaa, talo palaa ja kiljuin, että tulkaa äkkiä, tulkaa äkkiä”.

Milla kuvasi, kun hänen ja miehensä unelmien talo paloi savuna ilmaan Loviisassa 7. marraskuuta. Tulipalo sai todennäköisesti alkunsa sähköviasta, mutta varmuudella sitä ei pystytty poliisitutkimuksissa toteamaan.­

Pariskunta mietti pakenemistakin. Mitä jos talon vierellä olleet ”hillittömän kokoiset” männyt syttyisivät tuleen ja palo leviäisi räjähdysmäisesti?

Tuuli hönki vain kevyesti, riskiä palon leviämisestä ympäristöön ei lopulta ollut. Mutta koko rakennus oli kauttaaltaan tulessa. Kuului mieletön humina ja rätinä.

– Se kuulosti kuin takkatulelta, mutta volyymia oli huomattavan paljon, Markku kuvailee.

Palomiehiä ei näkynyt missään.

Tämä avain meni vuonna 1917 rakennetun hirsitalon ulko-oveen. Milla teki avaimesta myöhemmin korun.­

Minuutit olivat raskaita, ja ne tuntuvat ikuisilta. Rakastavaiset itkivät. Tilanteen teki eriskummalliseksi se, että tulipalo näytti hienolta.

– Oli hirveää, että meidän talo palaa, mutta samalla mietin, että vitsit tästä saa hienoja kuvia, mikä tuntui tosi sairaalta, Milla sanoo.

Ensimmäiset paloautot kurvasivat pihaan noin 20 minuutin odottelun jälkeen. Kaikkiaan tehtävään osallistui 15 pelastusyksikköä.

Valokuvaajana työskentelevä Milla ryhtyi kuvaamaan oman unelmansa haihtumista. Se tuntui helpottavalta, terapeuttiselta ja luontevalta.

– Se oli niin epäuskoinen hetki. Ajattelin, että pakkohan mun on kuvata sitä, jotta me muistetaan, mitä tapahtui.

– Itkin samalla. Oli niin avuton olo, Milla kertoo.

Paikalle saapui myös ambulanssi, poliiseja ja kriisityöntekijöitä, jotka tarjosivat Markulle ja Millalle yösijaa. He eivät halunneet eivätkä pystyneet lähtemään pois.

Milla kuvasi, kun hänen ja miehensä unelmien talo paloi savuna ilmaan.­

Pariskunta katsoi koko yön, aamun ja sitä seuranneen päivänkin, miten palo sammutettiin ja talon rauniot vedettiin maan tasalle.

Oli pilvetön taivas, aurinkokin paistoi jo suoraan talon raunioille. Tunteet olivat pinnassa.

– Mä kiehuin aika paljon ja huusin ihmisille. En halunnut hankaloittaa palomiesten työtä, mutta kyllä mä kyseenalaistin sitä, mitä he tekivät, Milla sanoo.

Milla kuvasi talonsa paloa. Se tuhoutui lopulta täysin.­

Täystuho iski tajuntaan, kun Markku ja Milla tekivät kävelyn, kuten monesti aiemminkin, talonsa lähettyvillä viranomaisten jo lähdettyä paikalta.

– Se tuntui kaikkein pahimmalta, kun sitä katsoi vähän kauempaa, ja sitä taloa ei enää ollut siinä, Markku sanoo.

Illaksi pariskunta ajoi Helsinkiin, jossa heillä oli kakkoskotina opiskelija-asunto.

Nukkumaan meneminen jännitti, palovaroittimet piti tarkistaa. Lopulta uni voitti.

– Olin tosi huojentunut, kun ensimmäinen yö oli ohitse, Milla sanoo.

Milla ja Markku Vahtila ehtivät saada palavasta talosta turvaan rakkaat lemmikkinsä.­

Urheilua seuranneet saattavat muistaa Vahtilan pariskunnan myös niistä kuvioista.

Markku Vahtila on telinevoimistelun yhdeksänkertainen Suomen mestari renkailta. Hän on edustanut Suomea myös EM- ja MM-tasoilla. Milla Vahtila on saavuttanut toistoleuanvedon SM-hopeaa vuosina 2015–2017.

Nyt elämässä on jo uusia unelmia.

Pariskunta haaveilee vanhasta hirsitalosta, joka siirrettäisiin samalle tontille Loviisaan. Se on kuitenkin pitkä projekti, josta pitää neuvotella vakuutusyhtiön kanssa.

Tulta pariskunta ei edelleenkään pelkää. Lohtua on haettu mökillä takkatulen ääreltä.

– Se tuntui ihanalta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?