Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani avasi padot kaksi viikkoa sitten Urheilulehdessä ja Ilta-Sanomissa. Itanin mukaan siinä on valtava arvoristiriita, että ”mitä enemmän ihmiset häviävät rahaa Veikkaukselle, sitä enemmän urheilu saa rahaa”.
Viime viikolla Olympiakomitean puheenjohtajakilpaan ilmoittautunut öljy-yhtiö ST1:n pääomistaja Mika Anttonen sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että Veikkaukseen kytkeytyvä rahoituksen ”kokonaisuus on hyvin hankala”.
– Eivät suomalaisen urheilun ja liikunnan toimintaedellytykset voi olla peliongelmaisten rahoittamia, Anttonen lausui.
Maanantain Helsingin Sanomissa merkittävän edunsaajan, Nuorisoalan kattojärjestö Allianssin puheenjohtaja Iisa Gebhard ja toiminnanjohtaja Anna Munsterhjelm kirjoittivat, että ”ei ole oikein, että nuorten hyvinvoinnin edistäminen riippuu rahapelaamisen määrästä”. Tiistaina HS:ssä Salibandyliiton tuore toiminnanjohtaja, Veikkauksen entinen laki- ja vastuullisuuspäällikkö Pekka Ilmivalta liittyi kuoroon.
– Kun side peliriippuvuuteen on olemassa, voi olla pidemmän päälle parempi, että nämä kaksi asiaa (urheilun rahoitus ja rahapelaaminen) on erotettu toisistaan, Ilmivalta sanoi HS:ssä.
Sami Itani puhui suunsa puhtaaksi urheilun ja Veikkauksen suhteesta syyskuussa Urheilulehdessä.
Ja nyt kuullaan edellisiäkin painavampi puheenvuoro. Sen esittää Olympiakomitean nykyinen puheenjohtaja Timo Ritakallio.
– Minun on vaikea ymmärtää, miksi urheilun ja liikunnan pitäisi voimakkaasti puolustaa suomalaista rahapelijärjestelmää ja siihen liittyvää monopolia. Pidän hankalana, että meidän pitäisi vastoin liikunnan ja urheilun arvomaailmaa ja vastuullisuusperiaatteita puolustaa yhteiskunnallisia ongelmia aiheuttavaa rahapelaamista, Ritakallio sanoo keskiviikkona ilmestyvässä Urheilulehdessä.
Ritakallion kommentti on hyvin poikkeuksellinen, jopa vallankumouksellinen. Näin ei nimittäin Suomessa ole ”saanut” sanoa. Veikkaus on pitänyt kulisseissa visusti huolen, että urheilu- ja liikuntaväki sekä muut edunsaajat nimenomaan puolustavat Veikkausta ja sen monopoliasemaa.
Ja nyt koko järjestelmän tarkoituksenmukaisuuden kyseenalaistaa Suomen vaikutusvaltaisin urheilujohtaja, joka on myös suurimman yksittäisen edunsaajan puheenjohtaja.
– Asia pitäisi ajatella niin, että valtion budjettiin tulee erilaisia tuloja, ja valtio tukee kulubudjetistaan yhteiskunnassa tärkeäksi koettuja asioita. Ei voi olla niin, että jokin ala on kokonaan riippuvainen rahapelituotoista. Eihän minkään tietyn veron tuottojakaan korvamerkitä, Ritakallio huomauttaa.
Ritakallion mukaan valtiolla on monta hyvää syytä tukea liikuntaa ja urheilua budjetista.
– Suomalaisten liikkumattomuus aiheuttaa miljardiluokan kustannukset vuosittain. Huippu-urheilu taas ihan aidosti yhdistää kaikkia kansanosia. Liikunta ja urheilu lisäävät yhteisöllisyyttä ja esimerkiksi sopeuttavat maahanmuuttajia yhteiskuntaan paremmin kuin juuri mikään asia. Tällaisia asioita pitäisi miettiä. Siksi yhteiskunnalla on erittäin painavat syyt hoitaa rahoitus muuten kuin rahapelituotoista, Ritakallio linjaa.
Urheilulehden haastattelussa Ritakallio summaa marraskuussa päättyvän nelivuotisen puheenjohtajakautensa edistysaskeleita ja haasteita. Ritakallio haluaa jatkossakin kiinnittää huomiota urheilijoiden ja valmentajien sosioekonomisen aseman parantamiseen.
– Erityisesti yksilöurheilijoiden tilanne on hankala taloudellisesta sekä sosiaali-, eläke- ja vakuutusturvan näkökulmasta. Moni elää erittäin alhaisilla tuloilla, turvaa esimerkiksi loukkaantumisen varalle ei ole, eikä eläkettä kerry.
– Oleellista on luoda olosuhteet, jossa urheilijat ovat samanlaisessa asemassa kuin muutkin työntekijät. Asiaa pitää tehdä näkyväksi poliittisille päättäjille, jotta se etenee. Pitää kehittää myös malleja, jotta valmentamisella voi tulla toimeen. Jos valmentajilla ei olisi valtavaa intohimoa työhönsä, urheilumme olisi paljon nykyistä suuremmissa vaikeuksissa, Ritakallio tietää.
Urheilulehdessä Ritakallio pohtii myös urheilussakin voimistuvaa vastuullisuuden vaatimusta, myöntää Olympiakomitean epäonnistuneen varainhankinnassaan, kertoo Olympiakomitean laajennetusta menestyksen mittaamisen skaalasta ja ihmettelee, miksi esimerkiksi eduskunnan ”urheilupuolue” pysyy hiljaa urheilua ja liikuntaa koskevista aiheista.
– Vasta muutama viikko sitten puhuimme tästä olympiakomitean hallituksessa. Esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa en nähnyt yhtään kampanjaa tai keskustelua, jossa urheilu- ja liikunta-asiat olisivat olleet esillä, Ritakallio harmittelee.
Olympiakomitean puheenjohtajan Timo Ritakallion laaja haastattelu keskiviikkona ilmestyneessä Urheilulehdessä.