Kommentti: Juha Mieto – katoava luonnonvara - Urheilu - Ilta-Sanomat

Kommentti: Juha Mieto – katoava luonnonvara

Kansanmies Juha Mieto on kuin satuhahmo, jollaista ei uskoisi edes olevan olemassa, kirjoittaa Marko Lempinen.

21.11.2019 10:32

Ei tästä ole kuin jokunen viikko, kun viimeksi tapasin Juha Miedon. Sattumalta Helsingin kirjamessuilla, jossa hiihtolegenda oli esiintymässä uuden kirjansa tiimoilta. Ja taas kerran oli pokassa pitelemistä – tai siis eihän se mitenkään pitänyt.

Keskiviikkona 70 vuotta täyttävä Mieto pysähtyi Messukeskuksen ruokaravintolassa rupattelemaan kolmelle pöydässä istuneelle naiselle. Vierestä kuuntelin, kuinka ”Mietaa” antoi verbaalitykkinsä puhua tutun rohkeasti ja esteettömästi, kopioimattomalla pohjalaisella murteellaan, jota en valitettavasti osaa kuin auttavasti peesata.

– Se on sillä tavalla, että sitä alkaa tällaisessa seurassa halut kasvaa ja oikein komiasti, Mieto latasi.

Naiset olivat ilmiselvästi innostuneita Miedon yllättävästä seuratuokiosta, mutta tämä lausahdus vaikutti hieman hämmentävän heitä. Kurikan jätti tulkitsi tilannetta muutaman sekunnin, kunnes jatkoi käsikirjoituksensa mukaisesti:

– Nimittäin ruokahalut! hän tokaisi.

Eikä aikakaan, kun naiset ja kaikki muut ympärillä olleet repesivät nauramaan, tottahan toki.

Jälleen yksi hyvä esimerkki siitä, ettei ikä ole himmentänyt kansanmiehen suurta suosiota – pikemminkin päinvastoin. Mietaan suosio pitää kuin Järvisen pitopohjat konsanaan, lipsumatta.

Mieto on ainutlaatuisella aitoudellaan ja sosiaalisella taidokkuudellaan tullut jalostaneeksi itsestään myyttisen, piirroshahmomaisen satuolennon, jollaista ei uskoisi olevan edes olemassa. Mutta hän on.

Ylivertainen seuramies

Pitkänhuiskean sankarin myyttisyyden taustalla ovat ennen kaikkea tulokset. Eivät niinkään voitot, ei edes Innsbruckin 1976 olympialaisten viestikulta, vaan legendaariset sadasosan ja kuuden sadasosan tappiot.

Sadasosatappio ruotsalaiselle, karhumaiselle Thomas Wassbergille Lake Placidin 15 km:n eeppisessä kaksintaistelussa toi Miedolle tunnetusti valtavasti sympatiapisteitä. Kansan oli helppo samaistua epäinhimilliseen, vieläpä ruotsalaiselle kärsittyyn, tappioon, koska hopeasijat olivat historian saatossa istuneet muutenkin suomalaisten pirtaan. Kirvelevä tappio kääntyi lopulta Mietaan suureksi voitoksi.

Hilkka Kuntola, Juha Mieto ja Helena Takalo vuonna 1976.

Menestyshiihtäjät ovat aina olleet Suomessa suosittuja, ja lisäksi se miehekäs tapa, jolla Mieto otti historiallisen tappion vastaan, korosti hänen suuruuttaan. Mietaa onnitteli rehdisti parempaansa ja kiroili vasta yksikseen metsässä. Parempaa symboliikkaa tilanteeseen olisi ollut mahdotonta keksiä, sillä metsistähän koko Suomi on aina elänyt. Niissä on suomalainen sisu hakattu.

Moninkertaiset arvokisasaavutukset ja Holmenkollenin ansiokkaat voitot yhdistettynä karismaattiseen persoonaan ovat olleet yhdistelmä, josta Mieto on kaikki nämä vuosikymmenet elänyt. Ja elää jatkossakin.

Mieto on jalkautunut ahkerasti kansan pariin, usein mitä erikoisimmille pr-keikoille, eikä hän ole hinnoitellut itseään pihalle. Kansa on päässyt lähelle verbaalisesti värikästä, hyväntahtoista, hauskaa ja paikoin räväkkääkin luonnetta.

Pitkä parta on osaltaan vahvistanut Mietaan sanomaa ja asemaa maan yhtenä tunnetuimmista seuramiehistä. Hän on ollut monessa mielessä aikaansa edellä.

Eksyi eduskunnassa

Kun Mieto puhuu, häntä ei suinkaan aina oteta vakavasti. Eikä pidäkään ottaa, koska ei se usein ole edes hänen tarkoituksensa. Pohjalainen pukeutuu julkisuudessa osin tietoisesti satuhahmon rooliinsa ja tekee sen niin taidokkaasti, että jopa hänen mämminsyönnistään saadaan omanlaistaan viihdettä. Ei se tietysti kaikille uppoa, mutta isolle osalle kuitenkin.

Juha Mieto ilman partaa. Sekin on nähty. Kuva on vuodelta 1972.

Mieto taitaa mediapelin mainiosti, hän osaa pitää toimittajat pihtiotteessaan. Kansanedustajanakin istuessaan (2007–2011) hän osasi rakentaa itsestään tarinan, jolla ei juuri ollut tekemistä itse asian, tässä tapauksessa politiikan, kanssa vaan oikeastaan kaiken muun. Silloinkin eniten sattui ja tapahtui kuitenkin käsikirjoittamatta, monenmoista.

Muistan hyvin tapauksen vaalien alta 2011. Kun tein Miedosta juttua Arkadianmäellä, eräs eduskunnan pitkäaikainen vahtimestari kiiruhti kertomaan, että ”Mieto oli tiettävästi ainoa kansanedustaja, joka oli eksynyt eduskunnan käytäville”. Sattuuhan sitä tekevälle.

Mieto on jättänyt unohtumattoman perinnön suomalaiseen urheilu- ja kansankulttuuriin. Valitettavaa kyllä, persoonana hän on katoava luonnonvara.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?