Aleksi Valavuorta epäillään törkeästä veropetoksesta

Julkaistu:

Ilta-Sanomien tietojen mukaan vältetyn veron määrä on satojatuhansia euroja.
Urheilun ja viihteen monitoimimiestä Aleksi Valavuorta epäillään törkeästä veropetoksesta ja kirjanpitorikoksesta.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan vältetyn veron määrä on satojatuhansia euroja. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet 2014–16.

Poliisin esitutkinta tapauksesta on lähes valmis. Seuraavaksi asia siirtyy syyteharkintaan.

Valavuoren asianajaja Heikki Huhtamäki kommentoi asiaa lyhyesti Ilta-Sanomille.

– Valavuorta on kuultu poliisin toimesta. Asiaa on selvitetty yhteistyössä viranomaisten kanssa, ja annamme heille tässä vaiheessa tutkintarauhan, Huhtamäki sanoi.

Kiistättekö epäilyt?

– Kyllä. Näissä kuulemisessa epäilyt on kiistetty. Muilta osin emme kommentoi asiaa.

Valavuoren verotettavat tulot olivat 0 euroa vuonna 2015. Valavuori mainosti tuolloin aktiivisesti ulkomaalaisia vedonlyöntiyhtiöitä sosiaalisessa mediassa ja ylläpitämillään verkkosivuilla.

Valavuori selitti nollatulojaan MTV:n Enbuske, Veitola ja Salminen -ohjelmassa marraskuussa 2016.

– Kaksi kertaa 2010-luvulla mä olen unohtanut palauttaa veroilmoitukseni määräajassa. Mun 2015 vuoden tulot olivat noin 57 000 euroa – palkkatulot siis. Tämäkin virhe on korjattu, eipä mulla ole siihen sen enempää kommentoitavaa, Valavuori sanoi.

Vuonna 2016 Valavuoren verotettavat tulot olivat 22 913 euroa, vuotta myöhemmin 14 013 euroa.

Aleksi Valavuoren verotettavat tulot olivat kolmen vuoden aikana yhteensä 36 000 euroa.

Monta kohua

Valavuori työskenteli lokakuuhun 2016 asti Espoo Unitedin koripallojoukkueen johdossa. Hän sai potkut homofobisten Twitter-viestien takia.

Myös Valavuoren edellinen pesti suomalaisessa koripallossa päättyi murheellisesti. Hän toimi eri tehtävissä Loimaa Bisonsissa, joka ajautui talousvaikeuksiin. Niiden takia Koripalloliitto sulki seuran Korisliigasta kesällä 2016.

Valavuori oli vuosina 2013 ja 2014 junailemassa kahta suurta fanimatkaa palloilulajien arvokisoihin.

Kun Suomen koripallomaajoukkue selvisi jatkopeleihin EM-kisoissa 2014, Valavuori järjesti Jaajo Linnonmaan kanssa kannattajille charter-lennon Bilbaoon.

Edellisenä syksynä Valavuori järjesti Lentopalloliiton kanssa charterin lentopallon EM-kisoihin. Matka oli taloudellinen riski, joka kostautui molemmille. Lentoyhtiö Finnair haki lopulta Valavuorelta yli 20 000 euron saatavia ulosoton kautta.

Marraskuussa 2017 Valavuori sai sakot lievästä rahankeräysrikoksesta. Hän järjesti vastikkeettoman rahankeräyksen venezuelalaiselle hiihtäjälle, joka osallistui MM-kilpailuihin Lahdessa.

Rahapeliyhtiön leipiin

Alkuvuodesta 2017 Valavuori aloitti työt rahapeliyhtiö Mr Greenin urheiluagenttina.

– Tehtävänäni on pääasiassa kartoittaa yhteistyökuvioita kansainvälisillä markkinoilla urheilijoiden ja viihdemaailman tähtien kanssa. Se on minulle jo ennestään aika tuttua puuhaa solmia sopimuksia erilaisten kumppanien kanssa, Valavuori kertoi Ilta-Sanomille.

– Mr Green on vastikään lanseerannut myös urheiluvedonlyönnin kasinotoimintansa oheen ja osallistun työssäni myös sen kehittämiseen. Lisäksi tulen kirjoittamaan kolumneja ja tekemään podcasteja reissuiltani ympäri maailmaa.

Yksi Valavuoren perustamista verkkosivustoista, Urheiluvedot.com, tiedotti 21. tammikuuta, että Valavuori ”siirtyy muihin tehtäviin eikä enää ole osa UV:n tiimiä”.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt