Suomen cheerleadingin menestysvuosi huipentui Helsingissä – puheenjohtaja paljasti syyn historialliselle loistolle - Urheilu - Ilta-Sanomat

Suomen cheerleadingin menestysvuosi huipentui Helsingissä – puheenjohtaja paljasti syyn historialliselle loistolle

Suomalaisella kilpacheerleadingilla menee lujaa.

Helsingin jäähallissa kilpaillaan cheerleadingin SM-mitaleista.

15.12.2018 18:16

Helsingin jäähallilla kilpaillaan lauantaina cheerleadingin SM-mitaleista. Mitalien lisäksi jaossa on edustuspaikkoja ensi vuoden MM- ja EM-kilpailuihin.

SM-kilpailut huipentavat suomalaisen cheerleadingin huippuvuoden. Keväällä Suomen maajoukkue voitti historiallisesti lajin MM-kultaa naisten cheer-sarjassa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun joku muu maa vei mestaruuden kuin Yhdysvallat. Kesä-heinäkuun vaihteessa Helsingissä järjestettiin puolestaan lajin EM-kisat.

– On ollut tosi merkityksellinen vuosi. Menestyksen ja kotikisojen myötä saavutimme enemmän näkyvyyttä kuin koskaan aikaisemmin, Suomen cheerleadingliiton puheenjohtaja Riikka Taivassalo kertoo.

Menestys ja medianäkyvyys on kasvattanut myös harrastajamääriä.

– Tänä vuonna meni rikki 10 000 harrastajan raja, Taivassalo sanoo.

Esimerkiksi naisten cheer-maajoukkueeseen on ollut ennätysmäärä hakijoita.

Suomi on kiistatta yksi lajin huippumaista. Taivassalon mukaan Suomen menestyksen juuret ovat laadukkaassa taustatyössä.

– Suomalainen yhdistys- ja seuratoiminta on hyvin kehittynyttä. Meillä on hirveän hyvät rakenteet ja vapaaehtoistyö, joiden kautta urheiluseurat toimivat. Uskon, että se on se lähtökohta josta huippu-urheilijat nousevat.

Cheerleading liikuttaa etenkin tyttöjä ja nuoria naisia. Viime aikoina mediassa on puhuttanut erityisesti joukkuevoimisteluun liittyvät negatiiviset asiat, kuten syömishäiriöt ja valmennuksen ylilyönnit. Taivassalon mukaan cheerleadingin parissa samanlaisia ongelmia ei ole liiton tietoon tullut.

– Meillä on todella kattava valmentajakoulutusjärjestelmä, lähes kaikki valmentajat käyvät liiton koulutuksen. Olemme myös liitossa heti valmiudessa auttamaan, jos jotain ongelmia ilmenisi.

– Tässä lajissa on myös se hyvä puoli, että kaikille löytyy oma roolinsa. Esimerkiksi sillä ei ole väliä, minkä kokoinen on.

Myöskään ikä ei ole esteenä harrastukselle. Taivassalon mukaan lajin nouseva trendi on aikuisten harrastejoukkueet. Näiden kautta lajin pariin päätyy niin entisiä harrastajia kuin vasta aikuisiällä harrastuksen aloittavia.

– Olen itse hyvä esimerkki. Olen lopettanut kilpauran seitsemän vuotta sitten, ja nyt olen ollut vuoden mukana kaksi kertaa viikossa treenaavassa harrastejoukkueessa. Sitä pystyy tekemään omien kiireiden ja töiden ohella, mutta pysyy kuitenkin vahvasti lajin parissa kiinni. Tällaisia joukkueita tulee jatkuvasti lisää, samoin harrastavien lasten vanhempien muodostamia joukkueita.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?