Valioliigan kärkiottelu vapaalta kanavalta ja Japanin F1-kisa – tässä urheilun viikonlopun tv-tarjonta - Urheilu - Ilta-Sanomat

Valioliigan kärkiottelu vapaalta kanavalta ja Japanin F1-kisa – tässä urheilun viikonlopun tv-tarjonta

Yle näyttää sunnuntaina Valioliigan kärkiottelun Liverpool–Manchester City.

Jürgen Kloppin (vas.) luotsaama Liverpool saa Valioliigan kärkikamppailussa vieraaksi Josep Guardiolan Manchester Cityn.

6.10.2018 7:52

Formula ykkösten MM-sarja jatkuu viikonloppuna Japanin Suzukassa.

Suurimmat katseet kohdistuvat kolme viimeistä osakilpailua voittaneen Mercedes-tallin kuskeihin. Valtteri Bottas on kiinni Venäjän gp:n voitossa, mutta joutui päästämään tallimääräyksellä MM-sarjaa johtavan tallikaverinsa Lewis Hamiltonin ohitseen.

Nähdäänkö Suzukassa vastaavanlaisia tilanteita?

Jalkapallon eurosarjoissa pelataan viimeiset kierrokset ennen kahden viikon maaottelutaukoa. Anfield Roadilla pelattava Valioliigan kärkikamppailu Liverpool–Manchester United on nähtävissä sunnuntaina Ylen TV2:ssa.

Jalkapallon Veikkausliigassa pelataan täysi kierros. Jääkiekon SM-liigassa on ohjelmassa viisi ottelua, ja NHL pääsee todenteolla käyntiin. Kaikki viikonlopun suorat urheilulähetykset löytyvät allaolevasta listauksesta.

LAUANTAI 6.10.

Ruutu+

11.55 Nuorten SM-liiga, fanikamera: KalPa–TPS (s)

12.25 Nuorten SM-liiga, fanikamera: Jukurit–Lukko, Ilves–KooKoo (s)

12.55 Nuorten SM-liiga, fanikamera: Blues–JYP (s)

14.00 Ralli: MM-sarja, Wales, EK 14 (s)

14.45 Veikkausliiga: PS Kemi–Inter (s)

15.10 Nuorten SM-liiga, fanikamera: Kärpät–SaiPa (s)

15.30 Ravit: Toto76, Teivo (s)

15.45 Veikkausliiga: TPS–RoPS (s)

15.55 Nuorten SM-liiga, fanikamera: Tappara–HPK (s)

15.55 Suomi-sarja, fanikamera: Muik Hockey–RaaheK (s)

16.10 Nuorten SM-liiga, fanikamera: Ässät–HIFK (s)

16.35 Suomi-sarja, fanikamera: Laser HT–Haukat (s)

16.50 Lentopallo: Naisten Mestaruusliiga, LP Vampula–WoVo (s)

16.55 Suomi-sarja, fanikamera: TUTO Hockey–Pelicans (s)

16.55 Suomi-sarja, fanikamera: Titaanit–Riemu, Hokki–K-Espoo, FPS–D-Kiekko, HCIK–Hunters (s)

17.25 Suomi-sarja, fanikamera: Karhu HT–JHT (s)

17.45 Veikkausliiga: SJK–Honka (s)

18.25 Suomi-sarja, fanikamera: Sport–Jokerit (s)

18.50 Serie A: Udinese–Juventus (s)

21.20 Serie A: Empoli–Roma (s)

00.00 Kamppailu-urheilu: EFC 74 (s)

Telia

15.55 SM-liiga: Lukko–KalPa (s)

16.55 SM-liiga: HPK–KalPa, Jukurit–KooKoo, JYP–Tappara, Pelicans–Ilves, Kärpät–Ässät (s)

Yle TV1

18.10 Urheiluruutu

20.50 Urheiluruutu

Yle TV2

17.00 Naisten Korisliiga: Peli-Karhut–Cats Lappeenranta (s)

19.05 Urheiluruutu

MTV

08.00 Formula 1: Ennakkotunnelmat, Japani (s)

19.25 Tulosruutu

22.25 Tulosruutu

C More Max

08.00 Formula 1: Ennakkotunnelmat, Japani (s)

08.30 Formula 1: Varikkosuora, Japani (s)

08.55 Formula 1: Japanin aika-ajot (s)

10.15 Formula 1: Jälkihöyryt, Japani (s)

11.30 Tennis: ATP 500 Peking, välierät (s)

15.00 Ravit: Toto76, Teivo (s)

23.00 Taitolento: RB Air Race, aika-ajot, Indianapolis (s)

C More Sport 1

08.30 Moto3: Thaimaan aika-ajot (s)

10.05 MotoGP: Thaimaan aika-ajot (s)

11.05 Moto2: Thaimaan aika-ajot (s)

13.55 La Liga: Girona–Eibar (s)

17.10 La Liga: Getafe–Levante (s)

19.25 La Liga: Alavés–Real Madrid (s)

21.40 La Liga: Leganes–Rayo Vallecano (s)

00.30 Golf: PGA Tour, Safeway Open (s)

C More Sport 2

08.00 Tennis: ATP 500 Tokio, välierät (s)

16.00 Tennis: ATP 500 Tokio, välierät (s)

18.50 SHL: Djurgården–Luulaja (s)

C More Golf

00.30 Golf: PGA Tour, Safeway Open (s)

Viasat Urheilu

16.00 KHL: Jokerit–SKA Pietari (s)

20.05 NHL: New Jersey–Edmonton (s)

01.30 Vapaaottelu: UFC 229, esiottelut (s)

Viasat Jalkapallo

14.25 Championship: Leeds–Brentford (s)

16.50 Valioliiga: Tottenham–Cardiff (s)

19.20 Valioliiga: Manchester United–Newcastle (s)

Viasat Jääkiekko

02.05 NHL: Dallas–Winnipeg (s)

05.05 NHL: Calgary–Vancouver (s)

Viasat Sport

16.55 Championship: Preston–Wigan (s)

02.05 NHL: Toronto–Ottawa (s)

Viasat Fotboll

19.20 Bundesliiga: Bayern München–Mönchengladbach (s)

Viasat Hockey

20.05 NHL: New Jersey–Edmonton (s)

02.05 NHL: Buffalo–New York Rangers (s)

05.05 NHL: Calgary–Vancouver (s)

Eurosport

10.45 Autourheilu: WTCR Wuhan (s)

16.00 Pyöräily: Italian Cup, Giro dell Emilia (s)

19.55 Snooker: European Masters, Lommel (s)

Eurosport 2

13.55 Snooker: European Masters, Lommel (s)

22.00 MLS: Montreal–Columbus (s)

00.00 MLS: Toronto–Vancouver (s)

SUNNUNTAI 7.10.

Ruutu+

10.00 Ralli: MM-sarja, Wales, EK20 Power Stage (s)

10.55 Nuorten SM-liiga, fanikamera: Ässät–SaiPa (s)

11.55 Nuorten SM-liiga, fanikamera: TPS–Kärpät (s)

13.20 Serie A: Genoa–Parma (s)

14.00 Ralli: MM-sarja, Wales, EK23 (s)

14.10 Nuorten SM-liiga, fanikamera: JYP–Jokerit (s)

14.55 Suomi-Sarja, fanikamera: Laser HT–K-Espoo (s)

15.10 Nuorten SM-liiga, fanikamera: HIFK–KalPa (s)

15.50 Serie A: Milan–Chievo (s)

15.50 Serie A: Lazio–Fiorentina (s)

15.55 Suomi-Sarja, fanikamera: RaaheK-Haukat, Hunters–Riemu (s)

16.45 Veikkausliiga: HJK–VPS (s)

16.45 Veikkausliiga: IFK Mariehamn–FC Lahti (s)

16.45 Veikkausliiga: KuPS–Ilves (s)

16.50 Lentopallo: Naisten Mestaruusliiga, LP Kangasala–WoVo (s)

16.55 Suomi-Sarja, fanikamera: S-Kiekko–FPS, HC Giants–Pyry (s)

17.25 Nuorten SM-liiga, fanikamera: Sport–Blues (s)

18.50 Serie A: Napoli–Sassuolo (s)

21.20 Serie A: SPAL–Inter (s)

Yle TV1

18.10 Urheiluruutu

20.45 Urheiluruutu

Yle TV2

11.00 Suunnistus: Mc, sprintit, Mlada Boleslav (s)

16.15 Miesten Korisliiga: Karhubasket–Salon Vilpas (s)

18.15 Valioliiga: Liverpool–Manchester City (s)

22.10 Urheiluruutu

MTV

07.00 Formula 1: Ennakkotunnelmat, Japani (s)

18.50 Tulosruutu

22.25 Tulosruutu

C More Max

07.00 Formula 1: Ennakkotunnelmat, Japani (s)

07.30 Formula 1: Lähtösuora, Japani (s)

08.00 Formula 1: Japanin osakilpailu (s)

10.10 Formula 1: Jälkihöyryt, Japani (s)

19.25 La Liga: Espanyol–Villarreal (s)

22.00 Taitolento: RB Air Race, R8, Indianapolis (s)

C More Sport 1

06.45 Moto3: Thaimaan osakilpailu (s)

08.05 Moto2: Thaimaan osakilpailu (s)

09.40 MotoGP: Thaimaan osakilpailu (s)

12.55 La Liga: Valladolid–Huesca (s)

17.10 La Liga: Atlético Madrid–Real Betis (s)

19.25 La Liga: Sevilla–Celta Vigo (s)

21.40 La Liga: Valencia–FC Barcelona (s)

00.30 Golf: PGA Tour, Safeway Open (s)

C More Sport 2

09.30 Tennis: ATP 500 Tokio (s)

14.30 Tennis: ATP 500 Tokio (s)

20.00 Taitolento: RB Air Race, R14, Indianapolis (s)

C More Golf

00.30 Golf: PGA Tour, Safeway Open (s)

Viasat Urheilu

13.50 Valioliiga: Fulham–Arsenal (s)

16.10 Valioliiga: Southampton–Chelsea (s)

18.25 Valioliiga: Liverpool–Manchester City (s)

20.55 Belgian liiga: Gent–Genk (s)

23.20 NFL: Seattle–Los Angeles Rams (s)

03.15 NFL: Houston–Dallas (s)

Viasat Jalkapallo

14.20 Bundesliiga: Freiburg–Leverkusen (s)

16.25 Bundesliiga: Hoffenheim–Eintracht Frankfurt (s)

18.50 Bundesliiga: RB Leipzig–Nürnberg (s)

21.55 Ligue 1: PSG–Lyon (s)

Viasat Jääkiekko

16.55 KHL: Avangard Omsk–TsSKA Moskova (s)

19.55 NFL: Pittsburgh–Atlanta (s)

00.05 NHL: Carolina–New York Rangers (s)

05.35 NHL: Los Angeles–Detroit (s)

Viasat Sport

15.25 Belgian liiga: Zulte Waregam–Anderlecht (s)

18.55 Belgian liiga: Standard Liege–Club Brügge (s)

02.05 NHL: Chicago–Toronto (s)

Viasat Fotboll

14.20 Bundesliiga: Freiburg–Leverkusen (s)

16.20 Bundesliiga: Hoffenheim–EIntracht Frankfurt (s)

18.50 Bundesliiga: RB Leipzig–Nürnberg (s)

Viasat Hockey

00.05 NHL: Carolina–New York Rangers (s)

05.35 NHL: Los Angeles–Detroit (s)

Eurosport

10.30 Autourheilu: WTCR, Wuhan, 2. lähtö (s)

11.45 Autourheilu: WTCR, Wuhan, 3. lähtö (s)

16.15 Pyöräily: Paris-Tours (s)

19.55 Snooker: European Masters, Lommel, finaali (s)

Eurosport 2

13.55 Snooker: European Masters, Lommel, finaali (s)

20.00 MLS: DC United–Chicago (s)

23.00 Motocross: MM-sarja, Mix of Nations, 3. lähtö, USA (s)

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?