Meneekö mölkyn MM taas Ranskaan? - Urheilu - Ilta-Sanomat

Meneekö mölkyn MM taas Ranskaan?

MM-kisoihin matkaava mölkkyjoukkue lämmitteli Viherniemenpuistossa Hakaniementorin kupeessa. Heittämässä Jukka Mäntylä, vasemmalla kapteeni Toni Laakso, oikealla Juha Hammarén.

MM-kisoihin matkaava mölkkyjoukkue lämmitteli Viherniemenpuistossa Hakaniementorin kupeessa. Heittämässä Jukka Mäntylä, vasemmalla kapteeni Toni Laakso, oikealla Juha Hammarén.

Julkaistu: 18.8.2017 7:00

Tänä viikonloppuna Tshekin Rakovnikissa kisataan puukalikan heiton maailmanmestaruudesta. Helsingin Mölkkyseuran Nuevo Bueno -joukkue on harjoitellut kisaan huolella.

Mölkky tunnetaan supisuomalaisena mökkipelinä. On se sitäkin, mutta ei pelkästään. Ensimmäiset SM-kisat pidettiin kaksikymmentä vuotta sitten Lahdessa.

Sittemmin mölkystä on kasvanut kansainvälinen laji, jossa mitellään nelihenkisten joukkueiden maailmanmestaruudesta. Kuluvan vuoden MM-kisat järjestetään Tshekin Rakovnikissa tänä viikonloppuna 18.-20. elokuuta.

Suomesta mukana on kolmisenkymmentä joukkuetta. Yksi niistä on Helsingin Mölkkyseuran Nuevo Bueno. Joukkueella on takanaan aiempaa menestystä. Vuoden 2013 MM-kisoissa se sai pronssia, pari vuotta myöhemmin tuloksena oli neljäs sija.

Turnauksessa ei satunnaisella mökkimölkkykokemuksella pärjää. Se käy selväksi, kun HMS Nuevo Buenon Jukka Mäntylä kertoo lajin hienouksista. On pohdittava taktiikkaa, mietittävä heittotapoja, analysoitava pelialusta.

Yleensä mölkkyä pelataan hiekkakentillä. Tshekin MM-kisat järjestetään tennisareenalla, jossa on massakentät. Mäntylä kävi jo keväällä paikan päällä tutustumassa kenttiin, jotta kisoissa tietää miten heittopalikka eli mölkky ja keilat alustalla käyttäytyvät.

– Mitä enemmän mölkkyä pelaa sitä enemmän siitä löytää vivahteita. Mölkky on oikeasti monimuotoinen peli, Mäntylä kehuu.

Kiehtovuutta lisää se, että oli pelaaja kuinka hyvä tahansa, sattumalla on pelissä aina sijansa. Kaatuvat keilat saattavat pyörähtää yllättäviin suuntiin tai heittopalikka ottaa kentän pinnasta arvaamattoman kimmokkeen.

– Mölkkyä on sanottu hiekkakenttien shakiksi. Heität hyvän heiton, mutta sen jälkeen kentällä voi tapahtua muutakin. Vähän pelannut saattaa voittaa kenet tahansa yhdessä pelissä, koska tuurilla on oma osuutensa. Sen takia isoissa kisoissa pelataan kaksi päivää. Silloin parhaat kyllä erottuvat.

Mölkyssä ei ole yhtä oikeaa heittotyyliä: Jopa yläkautta saa heittää.

Mölkyssä ei ole yhtä oikeaa heittotyyliä: Jopa yläkautta saa heittää.

Juha Hammarén pitää kirjaa tuloksista.

Juha Hammarén pitää kirjaa tuloksista.

Kilpatasolla mölkkyä pelataan 1–4 hengen joukkuein. MM-kisat käydään ainoastaan neljän hengen joukkueilla. Koska pelaajia on monta, pitää laatia yhteinen taktiikka.

– Mietitään esimerkiksi mitä vahvuuksia heittäjänä kullakin on. Jos joku on hyvä lähipelissä, hän yleensä aloittaa. Viime kädessä kuitenkin korvienväli ratkaisee. Yhtenä päivänä kaikki onnistuu, seuravana heittäminen voi olla ihan erilaista.

Pelatessa pitää pohtia myös heittojen vaikutusta kilpakumppaneiden tekemiseen. Avaako oma heitto vastustajalle hyvän kaatomahdollisuuden vai hankaloittaako se vastustajan peliä?

Pelaajien taitotaso on Mäntylän mukaan koko ajan kasvanut. Kansainvälistymisen myötä haasteet vain kovenevat.

MM-kisoihin osallistuu joukkueita Suomen, Ranskan ja isäntämaa Tshekin lisäksi muun muassa Saksasta, Slovakiasta, Turkista ja Japanista.

Yksistään Ranskassa pelaajia on jo lähes 20 000. Alkukesästä pidettyihin kaksihenkisten joukkueiden Ranskan mestaruuskisoihin osallistui yli 500 joukkuetta.

– On liioiteltua sanoa, että mölkyn pelaaminen on kansainvälisesti räjähtänyt, mutta parin viime vuoden aikana se on kasvanut paljon. Ranskassa, jossa on aina pelattu petanqueta, on ollut helppo siirtyä mölkkyyn.

Viime vuoden MM-kisoissa Ranska otti kolmoisvoiton. HMS Nuevo Bueno uskoo kuitenkin Tsekin kisoissa niin omiin kuin muiden suomalaisjoukkueiden mahdollisuuksiin.

– Suomesta on mukana monta hyvää joukkuetta. Meilläkin on mahdollisuuksia, mutta pudotuspelivaiheessa kaikki voi olla yhdestä heitosta kiinni.

Jukka Mäntylä pelasi aiemmin sulkapalloa. Akillesjänteen katkettua oli pakko vaihtaa lajia. Pelikaveri Juha Hammaren ehdotti mölkkyä.

– Kokeilimme ja innostuimme heti. Mölkky vei mukanaan. Aluksi peli oli leikkimielistä, mutta viimeiset kuusi vuotta on treenattu läpi vuoden.

Koska sisälle ei aina pääse pelaamaan, HMS Nuevo Bueno on pitänyt treenejä lumellakin.

– Siitä on kilpailuissa kesällä etua, jos sattuu sateinen ja tuulinen keli. Se ei ole meille ongelma.

– Helsingin Mölkkyseuralla on myös talvisarja, jonka kisoista osa heitetään ulkona, osa sisällä, viime talvena koirien agilityhallissa. Se oli hiekkapohjainen halli, jossa ei kuitenkaan ollut lämmitystä.

Jukka Mäntylä pitää mölkkyä monimuotoisena. – Mölkyä on sanottu hiekkakenttien shakiksi.

Jukka Mäntylä pitää mölkkyä monimuotoisena. – Mölkyä on sanottu hiekkakenttien shakiksi.

Heittämässä kapteeni Toni Laakso.

Heittämässä kapteeni Toni Laakso.

Vuonna 2016 HMS Nuevo Bueno juhli SM-pronssia. Joukkueen muodostIvat Jukka Mäntylä (vas.), Marko Lusi, Toni Laakso (kapteeni) ja Juha Hammaren.

Vuonna 2016 HMS Nuevo Bueno juhli SM-pronssia. Joukkueen muodostIvat Jukka Mäntylä (vas.), Marko Lusi, Toni Laakso (kapteeni) ja Juha Hammaren.

Sitä helposti luulee, että hiekkakenttä kuin hiekkakenttä.

– Kaikki hiekkakentät ovat erilaisia. Kenttä pitää osata lukea. Mutta on kenttä mikä tahansa, se on kuitenkin kilpailussa kaikille aina sama. Sadekin muuttaa pelin luonnetta. Palikat ovat tahmeampia eivätkä liu'u samalla tavalla ja kaatuvatkin hiukan eri tavoin.

HMS Nuevo Bueno pelaa tosissaan, mutta ei ota peliä liian vakavasti. Mäntylä korostaa hyvän meiningin tärkeyttä.

– Meillä on rento ilmapiiri. Kuten monessa muussakin lajissa, mölkkyä pelatessa on tärkeää, että on mukavaa porukkaa.

Aloittelijoitakaan ei karsasteta. Helsingin Mölkkyseuran Kesä cup on ilmainen ja kaikille avoin tapahtuma. Moni käy pelaamassa kerran tai pari. Jotkut saavat mölkkypureman ja liittyvät jäseniksi.

Pelaajien ikäjakauma on 15-vuotiaista kasikymppisiin. Mölkky on myös tasa-arvoinen laji. Miehillä ja naisilla ei ole eri joukkueita saati sarjoja.

Viikonloppuina Mäntylän treenipäivälle saattaa tulla pituutta 5–6 tuntia. Ei se silti fyysisesti vastaa rasittavuudeltaan aiempaa harrastusta sulkapalloa.

Sitä helposti luulee, että hiekkakenttä kuin hiekkakenttä. – Kaikki hiekkakentät ovat erilaisia. Kenttä pitää osata lukea.

Sitä helposti luulee, että hiekkakenttä kuin hiekkakenttä. – Kaikki hiekkakentät ovat erilaisia. Kenttä pitää osata lukea.

On liioiteltua sanoa, että mölkyn pelaaminen on kansainvälisesti räjähtänyt, mutta parin viime vuoden aikana se on kasvanut paljon.”

– Toisinpäin ajatellen, ei tule myöskään urheiluvammoja. Mölkkyä pelatessa ollaan kuitenkin ulkona ja tulee siinä pelien aikana aika paljon liikuttua.

Mäntylä harjoittelee myös yksikseen.

– Varsinkin keväisin ennen kilpailukautta treenaan melkein päivittäin. Hammarenin Juhan kanssa meillä on monen tunnin treenejä, joissa harjoittelemme vaikeita heittoja.

– Esimerkiksi yhdeksässä metrissä on kaksi palikkaa vierekkäin ja vain toinen pitää kaataa. Kilpailutilanteessa ei voi ajatella, ettei se onnistu. Takaraivossa pitää olla tunne, että se on mahdollista.

Mölkyssä ei ole yhtä oikeaa heittotyyliä. Jopa yläkautta saa heittää, vaikka harva niin tekee.

– Tyylejä on monia. Joku heittää laakaa, joku korkeita kaaria. Yleensä palikka yritetään heittää poikittain niin, että se hiukan sivuun mennessäänkin tekee kaadon. Joskus heitetään palikka kämmenpuoli alaspäin ja saadaan aikaan takakierre, Mäntylä selittää.

Aina ei hyvä heittokaan takaa voittoa. Alkukesästä Mäntylä osallistui Toni Laakson kanssa kaksihenkisten joukkeiden turnaukseen. Yhdessä peleistä voittoon tarvittiin enää yhdeksän pistettä.

– Toni heitti aivan loistavan heiton, osui suoraan ilmasta ysikeilaan, joka kaatui ja lähti vierimään. Pari metriä vierittyään keila nousi takaisin pystyyn, mikä tarkoitti, että heitosta ei tullut lainkaan pisteitä. Siinä riitti dramatiikkaa, sillä ehdimme jo heti kaadon tapahduttua tuulettaa voittoa.

Maailman kaikki viralliset mölkky-pelit tehdään Porissa. Tuotanto on jatkuvassa kasvussa ja yli 90 prosenttia menee nykyisin vientiin.

– Tällä hetkellä mölkkyä tehdään useita satoja tuhansia. Tavoitteena on muutaman vuoden sisään nostaa tuotanto miljoonaan mölkkyyn vuodessa, kertoo TacTic Games Oy:n myyntijohtaja Juha Nieminen.

Pelejä menee moniin Euroopan maihin, mutta myös muun muassa Japaniin, Australiaan, Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Etelä-Afrikkaan.

– Kun tuote on itsessään hyvä, siinä on potentiaalia vientiin. On mukava viedä luonnonläheistä ja ympäristöystävällistä tuotetta. Mölkky on myös hyvä get to gether -peli.

Virallisen Mölkyn keilat tehdään koivusta, heittopalikka on joko kuusta tai mäntyä. Kaikki pelin osat ovat käsittelemätöntä puuta.

Tuoreimmat osastosta