Pirisen kolumni: Onko urheilun seuraamisessa järkeä? - Urheilu - Ilta-Sanomat

Onko järkeä vai ei?

Julkaistu: 7.8.2014 17:00

Suomalaiset ovat urheilukansaa. Toimittaja Harri Pirinen pohtii kolumnissaan, mikä oikein vetää ihmisen urheilukisojen katsomoon.

Onko urheilun seuraamisessa järkeä? Entä siitä raportoimisessa? Missä on? Miten järkevyys määritellään?

Kuopion Kalevan kisojen media-sivujen otsikkona lukee »ne tekköö jotka ossoo, jotka ee ossoo ne arvostelloo». Savolaisessa kieroudessakin on totta toinen puoli.

Viime viikonloppuna Suomessa käytiin samaan aikaan kolme urheilun suurtapahtumaa. Porin kuninkuusravit keräsivät radan varteen kahtena päivänä noin 31500 katsojaa. Kalevan Kisoja seurasi yhteensä 18700 katsojaa. Jyväskylän Neste Oil Rallissa maksaneita katsojia oli noin »useita kymmeniätuhansia», plus teiden varsilla tuhansia lisää.

Eri medioissa kyseiset kilpailut saivat miljoonia kontakteja.

Kertovatko luvut siitä, että suomalaiset ovat urheilukansaa? Vai massatapahtumakansaa? Molempia? Ehkei kumpaakaan?

JÄRKEVYYSASPEKTI unohtuu äkkiä, kun pääsee seuraamaan läheltä sitä valtaisaa tunteiden myrskyä, jonka urheilu parhaimmillaan aiheuttaa.

Päädyin sattumien summana jakamaan palkintoja Kuninkuusravien tammojen kilpailun päätösmatkan voittajan taustajoukoille.

Sekottaja-tamman omistaja-hoitajan Tiina Kallion itkunsekaisia riemunkiljahduksia ja ilonkyyneleistä täyttyneitä silmiä voittajakehässä todistaessa oli itselläkin pokassa pitelemistä.

Voi vain kuvitella, millaisia tunnelmat olivat kehässä vähän myöhemmin, kun tuore kuningas ja kuningatar Köppinen ja Mokomani taustavoimineen juhlistivat voittoaan.

Onneksi mediaväki oli paikalla kameroineen ja mikrofoneineen, kuten myös tallikurvissa sillä hetkellä, kun Köppisen valmentajan Jyrki Korhosen vaimo ja hevosen toinen omistaja Maija tajusi, että heidän varsasta asti kasvattamansa ori voitti.

»Meillä on kuningas» -huudot sekä Maijan ja tämän ystävän spontaani voitontanssi sulatti taatusti jokaisen sydämen Porin radalla.

Vuoden 2014 ravikuninkaaksi ravasi Köppinen. Vierellä omistajat Maija ja Jyrki Korhonen.

POHDIMME miehissä urheilun syvintä olemusta alkukesällä Elitloppet-ravien katsomossa. Hieman ennen päälähdön starttia yleisön pauhatessa totesimme, että ehkä juuri tästä on kyse. Kollektiivisesta, huumaavasta kokemuksesta, jonka voi jakaa samaan aikaan ystävien että kymmenientuhansien samanhenkisten kanssa.

Joissakin tapauksissa voidaan puhua jopa sukupolvikokemuksista, joita kokonaiset kansakunnat muistelevat vuosikymmenten päästä.

Monille kyse on myös perinteistä. Varsinkin kesän isoihin urheilutapahtumiin lähdetään usein samalla porukalla vuodesta toiseen.

Joskus perinteet myös jatkuvat sukupolvilta toisille, kuten meille on käymässä kunkkarien kanssa. Tällä reissulla lastemme hevosmiespappa kertoi, että Köppisen emänemä Vipin-Veto oli aikoinaan heidän tallissaan siitostammana, mutta päätyi vaihtokaupassa sukulaismiehelle, jonka tallissa kuninkaan emä Veto-Voltti syntyi. Melkein sukua kuninkaalle!

 Mies ja hevonen. Mies ja auto. Mies ja seiväs.

Perinteiden lisäksi on toinenkin syy, miksi oma valintani hienoista urheilutapahtumista kohdistunee jatkossakin Kuninkuusraveihin.

Jokin siitä ihmisen ja eläimen sanattomasta suhteesta tekee erityisen tunteikkaan seurata. On se sittenkin vähän eri asia kuin vaikka mies ja auto tai mies ja seiväs.

Sitä vaan en ymmärrä, miksi tällainen valinta pitää joutua tekemään. Miksi kunkkarit, ralli ja Kalevan kisat järjestetään lähes joka vuosi samana viikonloppuna?

Eikö olisi järjestäjienkin etu, jos jokainen tapahtuma saisi kaiken näkyvyyden ja suurimman mahdollisen yleisön vuoroviikoin?

Tiedän, että on ainakin joitakin muitakin, jotka saattaisivat aikataulun salliessa käydä vaikka kaikissa. Suuria tunteita metsästämässä tai niistä raportoimassa. Niitä tunteita, joiden vuoksi urheilun seuraamisessa on järkeä.

Urheilusanomat 32/2014

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?