Liisa, Elisa

Urheilu

Inter pysäytti TamUn ja kohtaa välierissä Hongan

Julkaistu:

Jalkapalloliigan hallitseva mestari Tampere United on pahasti talviteloillaan kuukautta ennen liigan alkua. Liigacupin puolivälierissä Helsingissä lauantaina tamperelaisseura oli helisemässä Interiä vastaan.

Turkulaisseura tuhri lukuisat maalipaikkansa 0-0 päättyneellä varsinaisella peliajalla, mutta sitä seuranneessa rangaistuspotkukisassa joukkueen kaikki viisi laukojaa onnistuivat maalinteossa. Interin välieräpaikkaan 5-3-lukemin riitti näin maalivahti Patrick Bantamoin torjuma TamU:n Jussi Kujalan yritys.

- Ehdin nähdä, mihin hän (Kujala) yrittää, Suomen alkeet hallitseva sierraleonelaisvahti kertoi.

Pilkkunsa Interiltä upottivat Joni Aho, Diego Corpache, Sami Sanevuori, Ville Nikkari ja Mika Ojala. Inter-valmentaja Job Dragtsma ei nimennyt viiden laukojan joukkoon ainoaa hyökkääjäänsä Timo Furuholmia, jonka turhautumisaste oli kiehua yli varsinaisella peliajalla.

Furuholm karkaili toisella jaksolla jatkuvasti TamU-puolustukselta nokikkain maalivahti Mikko Kavenin kanssa, mutta peliväline ei tietään tolppien väliin löytänyt. Tunnin pelin kohdalla Furuholmin puolivolley metrin etäisyydeltä maalista tärähti yläriman ja oikean tolpan kulmaan kirosanojen säestyksellä.

Tamperelaisten harvat paikat avausjaksolla korvasi talteen Bantamoi oikein ajoitetuilla vastaantuloilla.

- Jos jommankumman tänään piti jatkoon mennä, Inter sen ansaitsi. Meillä ei ollut voittoon avaimia, mutta liigan alkaessa olemme valmiita, pahasti varamiehisen TamU:n valmentaja Ari Hjelm uskoi.

- Toivottavasti ylläpidämme henkisen tasomme myös välierissä, tyytyväinen Dragtsma peräsi.

Inter kohtaa lauantain välierissä Hongan, joka voitti puolivälierässään Jaron 2-1. Hongan maalit iskivät Hermanni Vuorinen 31. minuutilla ja Tero Koskela 74. minuutilla. Sebastian Mannström vastasi 76. minuutilla Jaron kavennusmaalista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

  2. 2

    70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

  3. 3

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  4. 4

    Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

  5. 5

    Kadonneesta sukellusveneestä havaittu hätäsignaaleja Argentiinassa

  6. 6

    Janna-Juulia Vuorela on Miss Helsinki 2018!

  7. 7

    Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

  8. 8

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  9. 9

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
  1. 1

    KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

  2. 2

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

  3. 3

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  4. 4

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  5. 5

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  6. 6

    Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

  7. 7

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  8. 8

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  9. 9

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  10. 10

    Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    ”Heräsin siihen, kun kaverini isä oli riisunut housuni” – 15 vuoden takainen painajainen ei unohdu Marian mielestä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

  2. 2

    70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

  3. 3

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  4. 4

    Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

  5. 5

    Kadonneesta sukellusveneestä havaittu hätäsignaaleja Argentiinassa

  6. Näytä lisää