Ursula

Urheilu

Belgian valmentaja sai pitää työpaikkansa

Julkaistu:

Suomen tulevan jalkapallon EM-karsintavastustajan Belgian päävalmentaja René Vandereycken sai pitää työpaikkansa maanantai-illan kriisikokouksen jälkeen. Asiasta kertoi Belgian jalkapalloliiton pääsihteeri Jean-Marie Philips Het Belang van Limburg -sanomalehdelle.

Vandereycken oli kutsuttu liiton johdon kuultavaksi, kun Belgia jäi viime viikolla 2-2-numeroihin Kazakstania vastaan. Tulos oli ikävä siksikin, että belgit johtivat peliä jo kahdella maalilla. Philips kritisoi Vandereyckenia heti pelin jälkeen vaihtopäätöksistä, kun hän otti huippulupaus Kevin Mirallasin pois kentältä.

Vandereycken oli lehtitietojen mukaan selittänyt Kazakstan-romahdusta ryhmänsä kokemattomuudella.

Belgia kohtaa Suomen 13. lokakuuta Heysel-stadionilla. Roy Hodgsonin miehistön pitää saada käytännössä kolme pistettä kamppailusta, jotta sinivalkoisten EM-haaveet säilyisivät.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  2. 2

    Tomi Metsäketo olisi halunnut jatkaa Tähdet, tähdet -ohjelmassa – näin kanava perustelee laulajan potkuja

  3. 3

    Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut

  4. 4

    Laulaja Tomi Metsäketo ulos Tähdet, tähdet -ohjelmasta

  5. 5

    20-vuotias kiekkolupaus löytyi kuolleena – tyttöystävä avautui Ruotsia järkyttäneestä tragediasta

  6. 6

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  7. 7

    Poliisi herätti kerrostalon kaikki asukkaat aamuneljältä

  8. 8

    Kerimäen R-kioskin kauppias sai aamulla ällistyttävän puhelun – ”Luulin että työntekijät tekivät källin”

  9. 9

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  10. 10

    Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  2. 2

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  3. 3

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  4. 4

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  5. 5

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  6. 6

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  7. 7

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  8. 8

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  9. 9

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  10. 10

    Toni Edelmann on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  2. 2

    Tomi Metsäketo olisi halunnut jatkaa Tähdet, tähdet -ohjelmassa – näin kanava perustelee laulajan potkuja

  3. 3

    Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut

  4. 4

    Laulaja Tomi Metsäketo ulos Tähdet, tähdet -ohjelmasta

  5. 5

    20-vuotias kiekkolupaus löytyi kuolleena – tyttöystävä avautui Ruotsia järkyttäneestä tragediasta

  6. Näytä lisää