Turkulaista jalkapallovalmentajaa epäillään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä - Urheilu - Ilta-Sanomat

Turkulaista jalkapallovalmentajaa epäillään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

TPS on erottanut naisten liigajoukkueen kakkosvalmentajan rikosepäilyjen vuoksi.

24.1.2013 21:41

28-vuotias mies ehti valmentaa TPS:n edustusjoukkuetta noin kuukauden. Rikosepäily liittyy hänen aiempaan työhönsä valmentajana Kemiössä.

TPS juniorijalkapallo ry:n puheenjohtaja Teppo Virta kertoo, että TPS sai tiedon valmentajaan kohdistuvista rikosepäilyistä keskiviikkona.

– Saimme tiedon, että poliisi on ottanut hänet kiinni rikosepäilyjen takia, Virta sanoi.

Virran mukaan kyse on vakavasta rikoksesta. Virta sanoo, että kukaan viranomainen ei ole ottanut yhteyttä TPS:aan rikosepäilyn vuoksi.

IS:n saamien tietojen mukaan 28-vuotiaan epäillään syyllistyneen kemiöläisseurassa lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Tutkinnanjohtaja Jan Storing vahvisti rikosnimikkeen Åbo Underrättelser -lehdelle.

28-vuotias on valmentanut viimeksi kemiöläisseuran naisten edustusjoukkuetta, joka pelaa naisten ykkösessä. Hän on myös ollut vuosia mukana seuran juniorivalmennuksessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?