Ennen sytytystä olympialippu pääsi salkoon ja kuunneltiin virallisia puheita. Urheilijoiden marssin lopetti Kiinan joukkue, jonka lipunkantajana oli koristähti Yao Ming.
Suomen joukkue marssi järjestysnumerolla 94. Mukana oli 46 suomalaista, ja lippua kantoi arvokkaasti ampuja Juha Hirvi.
- Tämä on aivan häkellyttävää, uskomaton määrä esiintyjiä. Voi hyvinkin olla kaikkien aikojen show, paikalla oleva toimittaja Juha Niemi kertoo nelituntisesta spektaakkelista.
Koko iltaan osallistui 14 000 esiintyjää. Mielenkiintoinen tieto on, että avajaisten harjoitukset kestivät 13 kuukautta ja sinä aikana 16 esiintyjää loukkaantui.
Lipunkantajissa oli tunnettuja nimiä. Sveitsin lippua kantoi Roger Federer, Saksan Dirk Nowitski ja Dominikaanisen tasavallan aituri Felix Sanchez.
Erikoisin lipunkantaja oli varmasti Etelä-Afrikan Natalie du Boit, joka osallistuu avovesiuintiin. Hänen toinen jalkansa on amputoitu.
2008 hymyilevää lasta ja taiji-voimistelijaa
Avajaiset alkoivat kahdeksan minuuttia etuajassa. Alun perin niiden piti käynnistyä klo 20.08 paikallista aikaa, eli klo 15.08 Suomen aikaa, mutta lopulta avajaiset käynnistyivät tasan klo 20 Pekingin aikaa.
Ensimmäisenä Linnunpesässä pidettävässä ohjelmassa nähtiin 2008 rumpalin suorittama lähtölaskenta ja valtava ilotulitus. Stadionin katossa on 1 500 paikkaa, joista ilotulitussuihkut lähtivät.
Tässä yksittäisiä tietoja avajaisista. Sateenvarjoihin oli kerätty 2008 hymyilevää lapsen kasvoa eri puolelta maailmaa. Taiji-esiintyjiä oli sama määrä. Avajaisia varten ommeltiin 15 153 pukua. Lohikäärmepylväät painoivat 1,2 tonnia kappale. Paperi, joka roikkui pitkään avajaisissa kentän päällä, painoi 800 kiloa.
Lisäksi avajaisissa ollut mahtava maapallo painoi 16 tonnia ja oli 24 metriä korkea.
- Teemat ovat hyvin kiinalaisia. Symboliikkaa on haettu historiasta ja kiinalaisista keksinnöistä, kuten paperi, kompassi, leija. Tai sitten viitataan silkkitiehen, terrakottasotilaisiin ja muihin Kiinan historian tapahtumiin, Niemi kertoo.
Yli miljardi katsojaa televisiolähetyksellä
Avajaisiin ja päättäjäisiin on käytetty rahaa yli 100 miljoonaa dollaria. Esiintyjiä on 15 000 ja esillä on 29 000 ilotulitetta. Määrä on kaksinkertainen, joka käytettiin Ateenan olympialaisissa 2004. Kiina on investoinut 43 miljardia dollaria olympialaisin.
Avajaisten uskotaan keräävän televisioiden ääreen yli miljardi katsojaa ympäri maailman, mikä on historiallinen ennätys.
Maailman suurin urheilutapahtuma kestää 24. elokuuta saakka.