Anja, Anita

Urheilu

Olympiamelojan kajakki tuhoutui tulipalossa Lahdessa

Julkaistu:

Olympiakävijä Jenni Mikkosen Pekingin olympialaisissa käyttämä kanootti paloi kymmenien muiden kanoottien mukana Lahden melontapaviljongin roihussa tiistaina aamuyöllä.

Liekit nielivät kymmeniä kanootteja. Kaupungin omistaman paviljongin vahingot ovat arviolta 100000 euroa ja saman summan edestä saattoi tuhoutui kanootteja.

Mikkosen käyttämä kajakki oli varattu nuoren melojalupauksen Pauliina Poletin käyttöön. Nyt tuhansien eurojen kanootti on tuhkana, harmittelee Vesisamoilijoiden melontaneuvos Jorma Honkala.

- Emme ole vielä arvioineet vahinkojen suuruutta. Kilpakäytössä oleva yksikkökajakki maksaa noin 3000 euroa. Neliköitä paloi useita. Yhden sellaisen hinta on kymppitonni, Honkala laskee.

Paviljongin mukana tuhoutui nimenomaan kilpakäytössä oleva kalusto, jota pideään Möysänjärven rakennuksessa. Harrastajien kalusto on Vesijärven rannalla olevassa varastossa.

Vesisamoilijat täyttää tänä vuonna 60 vuotta ja juhlien kunniaksi seura järjestää Lahdessa SM-melonnat. Tulipalo vaikeuttaa seuran toimintaa monella tavoin, mutta kisat järjestetään, lupaa Honkala.

Paloa epäiltiin heti tuoreeltaan tahallaan sytytetyksi. Tutkimuksissa paljastui vakavasti otettavaksi palonsyyksi vika sähkölaitteissa.

Rikoskomisario Esko Heinonen haluaa selvittää myös tuhotyön mahdollisuuden, sillä palopaikalta löytyvät jäljet, jotka kertovat jonkun liikkunen paikalla ja raahanneen mukaan jotain isompaa esinettä, josta ovat jääneet jäljet hankeen.

Poliisi on saanut muutamia vihjeitä palopaikalla liikkuneista, mutta ne eivät ole tuoneet valaistusta asiaan.

Päijät-Hämeen Pelastuslaitoksen Lahden palokunta on vain parin sadan metrin päässä palopaikasta. Se ei voinut kuitenkaan pelastaa paviljonkia, joka oli liekkimerenä, kun palokunta ehti paikalle tiistaiaamuna neljän aikaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  2. 2

    Yle: Mika Myllylän Olivia-tytär kuuli isänsä kuolemasta kesken huvipuistoretken – osasi odottaa uutista: ”Sitä sai pelätä jo aiemmin”

  3. 3

    Sky News: Keilahallin haulikkomies on toisen panttivangin ex-puoliso

  4. 4

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  5. 5

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  6. 6

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  7. 7

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  8. 8

    Legendaarinen Roope-setä -lehti lopettaa – ehti ilmestyä melkein 40 vuotta

  9. 9

    Suomalaiset Italia-konkarit: Älä ihmettele, jos saat kummallisia katseita tilattuasi cappuccinon ruoan jälkeen

  10. 10

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  3. 3

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  4. 4

    Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

  5. 5

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  6. 6

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  7. 7

    Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

  8. 8

    Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

  9. 9

    Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

  10. 10

    Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  5. 5

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  6. 6

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  7. 7

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  8. 8

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  2. 2

    Yle: Mika Myllylän Olivia-tytär kuuli isänsä kuolemasta kesken huvipuistoretken – osasi odottaa uutista: ”Sitä sai pelätä jo aiemmin”

  3. 3

    Sky News: Keilahallin haulikkomies on toisen panttivangin ex-puoliso

  4. 4

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  5. 5

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  6. Näytä lisää