Ursula

Urheilu

Nina Koivumäen kisat päättyivät pettymykseen

Julkaistu: , Päivitetty:

Judoka Nina Koivumäen tarkoitus oli Pekingissä siirtää historiaan suomalaisjudokoiden paras olympiasijoitus (seitsemäs), jota jakaa hänen juniorivuosiensa valmentaja Reino Fagerlund. Koivumäen kisat päättyivät kuitenkin toiseen keräilyotteluun.

Koivumäki hävisi ensimmäisessä ottelussaan Kiinan Xu Yanille. Keräilyotteluissa Koivumäki kukisti ensin niukasti Algerian Lila Latrousin, mutta hävisi Japanin MM-mitalistille Aiko Satolle ipponilla.

- Kovasti yritin räpiköidä pois ja rajakin oli lähellä, minne yritin paeta, mutta vahva oli paketti. En pystynyt rikkomaan sitä, Koivumäki tunnusti.

Koivumäki on saanut kokea, miten tiedotusvälineiden mielenkiinto äkisti kasvaa, kun julkisuudessa harvoin näkyvän lajin edustaja lähtee olympiakisoihin.

- Tähän asti olen antanut ehkä kerran vuodessa haastattelun liiton tiedottajalle, ja se on julkaistu Ippon-lehdessä. Tänä vuonna kyselyjä on tullut koko ajan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  2. 2

    Kaksivuotias jäi autoon – samoin autonavain ja kotiavain

  3. 3

    Ringa Ropo, 51, teki yleisurheilusta seksikästä 80-luvulla: ”Rahoitin urheilu-urani olemalla naistenlehtien kannessa”

  4. 4

    Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

  5. 5

    Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

  6. 6

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  7. 7

    Matti Nykänen liittyi julkkisten salaiseen tukiryhmään – korkki kiinni jo hyvän aikaa

  8. 8

    Jaakko nosti perunapellosta melkoisen jätin – mutta Nallen rinnalla sekin kalpenee

  9. 9

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  10. 10

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  4. 4

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  5. 5

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  6. 6

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  7. 7

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  8. 8

    Toni Edelmann on kuollut

  9. 9

    Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  6. 6

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  7. 7

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  2. 2

    Kaksivuotias jäi autoon – samoin autonavain ja kotiavain

  3. 3

    Ringa Ropo, 51, teki yleisurheilusta seksikästä 80-luvulla: ”Rahoitin urheilu-urani olemalla naistenlehtien kannessa”

  4. 4

    Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

  5. 5

    Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

  6. Näytä lisää