Maajoukkue vaikeni Litin kunnosta - Urheilu - Ilta-Sanomat

Maajoukkue vaikeni Litin kunnosta

Suomen jalkapallomaajoukkueen kapteenin Jari Litmasen pelikunto on edelleen epäselvä.

5.10.2006 7:08

Litti näytti eilen Lontoon Heathrow'n lentokentällä vakavalta ja hieman väsyneeltä, eikä häneltä herunut kommentteja voinnistaan.

Litmanen, 35, on toipunut pari viikkoa aivotärähdyksestä, jonka hän sai ottelussa Kalmaria vastaan. Litmasen piti saapua seurajoukkueensa kanssa jo Tukholmaan, mutta suunnitelmat muuttuivat viime hetkellä.

Nyt kapteeni kuitenkin suunnistaa muun joukkueen mukana Jerevaniin, jossa Suomi kohtaa Armenian EM-karsintaottelussa lauantaina. Litmanen osallistui normaaliin tapaan maajoukkueen harjoituksiin Lontoossa.

- En kommentoi Litmasen vointia. Hän on ollut mukana harjoituksissa, totesi maajoukkueen johtaja Lennart Wangel.

- Litmanen on mukana hyvällä huumorilla. Henkinen puoli on täysin kunnossa, totesi puolestaan joukkuetoveri Mika Nurmela.

Entä kroppa?

- En osaa sanoa - emme ole olleet samassa suihkussa.

Maajoukkue ennätti harjoitella Lontoossa kolme kertaa. Leirin aikana se halusi keskittyä treenaamaan omissa oloissaan Armenia-ottelua varten.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?