Katri, Kaija

Urheilu

Vammat pilasivat kiinalaissankari Liu Xiangin kisat

Julkaistu: , Päivitetty:

Pekingin olympiastadion vaikeni, kun videotaulu näytti kuvia tuskaisen irvistyksen kera jalkaansa pitelevästi Liu Xiangista ennen 110 metrin aitojen alkueriä.

Vaivoistaan huolimatta olympia- ja MM-voittaja kyyristyi telineisiin, mutta nilkutti sitten vilppilähdöksi jääneen startin jälkeen pois stadionilta.

Olympialaisten kansikuvahahmoksi nousseen juoksijan kisat päätti akillesjänteen alemmassa kiinnityskohdassa oleva kipu. Kipu koveni viime lauantaina ja kävi tuskaiseksi alkuerän verryttelyssä. Kiinalaisten kovien odotusten kanssa paininut aituri halusi silti kokeilla, pystyykö hän juoksemaan.

- Hän ei jättäisi kisaa juoksematta, jos tuska ei olisi sietämätön, vakuuttivat Kiinan yleisurheilumaajoukkueen päävalmentaja Feng Shuyong, ja itkuun purskahdellut Liun henkilökohtainen valmentaja Sun Haiping lehdistötilaisuudessa hieman Liun stadionilta poistumisen jälkeen.

Liu, 25, voitti olympiakultaa Ateenassa 2004 ja maailmanmestaruuden viime kesänä Osakassa. Vuonna 2006 hän aitoi silloisen ME:n 12,88.

Kipu alkoi
jo lauantaina

Liun menestyksen mukana kiinalaisten odotukset hänen Pekingin juoksujen suhteet kasvoivat huikeiksi.

- Liu näkee kuvansa jossakin joka kerta silloin harvoin kun käy ulkona. Samoin käy, jos hän selaa internetiä. Sellainen toki lisää painetta, mutta Liu on henkisesti erittäin vahva, Feng totesi lehdistötilaisuudessa

Valmentaja Sunin ja Fengin mukaan Liulla on ollut rasitusvaivoja jaloissa jo vuosia. Paljon julkisuutta saanut takareisivaiva oli saatu kuntoon kevään mittaan, ja Liu oli kovan harjoittelun jäljiltä hyvässä kunnossa aina lauantaihin asti, jolloin kipu oikean akilleksen kiinnityskohdassa äityi äkkiä kovaksi.

Fengin mukaan Liu on kärsinyt rasitusperäisestä vaivasta 6-7 vuotta. Nyt siitä otettiin heti magneettikuva ja jalkaa hoidettiin käytettävissä olleen ajan puitteissa. Juoksukuntoon jalka ei kuitenkaan tullut, vaikka valmentajien mukaan kiinalaisjuoksija pystyi vetämään verryttelyn läpi ennen alkueriin tuloa.

Myös Trammell
loukkaantui

Kun Liu poistui stadionilta, se synnytti heti spekulaatioita siitä, että aituri ei vain kyennyt kestämään ankaria henkisiä paineita, varsinkin kun kuubalainen Dayron Robles on kuluvan kesän ME-juoksullaan noussut Pekingin kisojen suurimmaksi voittajasuosikiksi.

Kiinalaisyleisöä ei isommin lohduttanut se, että kaksien edellisten olympiakisojen hopeamitalisti Yhdysvaltain Terrence Trammell loukkasi alkuerissä jalkansa ja keskeytti.

Kisojen järjestelykomiteassa uskotaan kuitenkin, että kiinalaisyleisön suuren sankarin ongelmat saavat osakseen ymmärrystä.

- He ovat pettyneitä, mutta ymmärtävät, että jos joku loukkaantuu, sille ei voi mitään, järjestelykomitean johtoon kuuluva Wang Wei ennakoi penkkiurheilijoiden reaktiota.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Anni, 29, julkaisi uimapukukuvan Instagramissa – paljastaa nyt, miltä otos todellisuudessa näytti: ”Päätin, että enää en tällaiseen alennu”

  2. 2

    Sääntökohta 343.12.6. esti Krista Pärmäkoskea saamasta pyytämäänsä apua – ”Yksiselitteisesti kielletty”

  3. 3

    Niklas Herlin siunattiin haudan lepoon – omaiset julkaisivat kauniin muistokirjoituksen HS:ssa

  4. 4

    Äidin poikkeuksellinen kasvatuspäätös kuohuttaa somessa – 2-vuotias tytär värjää hiuksia, meikkaa ja koristautuu siirtotatuoinneilla

  5. 5

    Tämä kuosi vaatteissa on laiton monessa maassa – uhkana sakko tai jopa vankeusrangaistus

  6. 6

    Museoauton tulipalo oli levitä auto- ja hevostalliin Kouvolassa – autonomistajien esimerkillinen toiminta esti rakennuspalon

  7. 7

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  8. 8

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  9. 9

    Hallitus esittää autoverolain muuttamista – taustalla uudet liikennepalvelut

  10. 10

    Kevin Spaceyn tarina: näin nerosta tuli hirviö – rajut ahdistelusyytökset romuttivat koko uran hetkessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  2. 2

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  3. 3

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  4. 4

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  5. 5

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  6. 6

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  7. 7

    Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

  8. 8

    Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

  9. 9

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Metroasema evakuoitiin Lontoon keskustassa, tilanne nyt ohi – ”En koskaan ole nähnyt tällaista paniikkia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Anni, 29, julkaisi uimapukukuvan Instagramissa – paljastaa nyt, miltä otos todellisuudessa näytti: ”Päätin, että enää en tällaiseen alennu”

  2. 2

    Sääntökohta 343.12.6. esti Krista Pärmäkoskea saamasta pyytämäänsä apua – ”Yksiselitteisesti kielletty”

  3. 3

    Niklas Herlin siunattiin haudan lepoon – omaiset julkaisivat kauniin muistokirjoituksen HS:ssa

  4. 4

    Äidin poikkeuksellinen kasvatuspäätös kuohuttaa somessa – 2-vuotias tytär värjää hiuksia, meikkaa ja koristautuu siirtotatuoinneilla

  5. 5

    Tämä kuosi vaatteissa on laiton monessa maassa – uhkana sakko tai jopa vankeusrangaistus

  6. Näytä lisää