Severi

Urheilu

Aavasaksan lentomäkihankkeen työryhmä jatkaa työtään

Julkaistu:

Ylitornion Aavasaksaan lentomäkeä suunnitteleva työryhmä aikoo jatkaa työtään, vaikka Hiihtoliiton johtokunta asettui perjantaina kannattamaan Kemijärven Suomutunturille suunniteltua lentomäkeä.

- Emme aio antaa periksi, vaan ryhdymme selvittelemään Hiihtoliiton päätöksessä esille tulleita asioita, Ylitornion kunnanhallituksen puheenjohtaja Marketta Yrjänheikki totesi Lahdessa lauantaina.

Aavaksan hankkeen tulevaisuutta oli Lahdessa pidetyssä työryhmäpalaverissa puimassa Ylitornion kunnan edustajia, suunnittelijoita sekä mäkihypyn asiantuntijoita.

Hiihtoliitto linjasi Suomeen mahdollisesti rakennettavan lentomäen realistisemmaksi sijoituspaikaksi Kemijärven Suomutunturin. Kannanotossaan Hiihtoliitto tosin laittoi etusijalle nykyisten mäkikeskusten kehittämisen lähivuosien aikana.

Yrjänheikin mukaan Hiihtoliiton, museoviraston sekä Lapin liiton lentomäkihankkeesta esittämät kannanotot ovat Ylitorniossa herättäneet paljon kysymyksiä.

- Aavasaksa on Länsi-Lapin kaavassa merkitty virkistys- ja matkailualueeksi. Meneillään on alueen osayleiskaavan laatiminen, jossa kunnalla on monopoli. Kaavaa varten tarvitaan museoviraston lausunto. Virasto ei osallistunut asian viranomaismenettelyyn. Virasto on kuitenkin jo ottanut kantaa mm. rahoituksen suuntaamiseen Suomun suuntaan, mikä ei kuulu sen toimialaan, Yrjänheikki ihmetteli.

Mäkihypyn asiantuntijoita ei kuulla

Aavasaksan laki on rauhoitettu, mutta se säilyisi lentomäen suunnittelijoiden mukaan koskemattomana, koska lentomäen lisäksi kaksi pienempää mäkeä sisältävä keskus louhittaisiin kallion sisään.

Myös Lapin liiton tulisi työryhmän mielestä suhtautua lausunnoissaan tasapuolisesti alueen kehittämiseen.

- Tuntuu siltä, että Hiihtoliitto kuuntelee asiassa enemmän museovirastoa kuin mäkihypyn asiantuntijoita. Olemme vuoden ajan kiertäneet keräämässä kannanottoja tuulilta suojaan rakennettavan harjoitus- ja kilpailukeskuksen rakentamisesta. Valmentajilta, eri maiden hiihtoliitoilta tai Kansainvälisen Hiihtoliiton suunnasta ei ole tullut ainuttakaan kielteistä kannanottoa, sanoi työryhmään kuuluva Niilo Halonen, joka on toiminut pitkään muun muassa FIS:n mäkikoordinaattorina.

Suomun lentomäen alustava kustannusarvio on noin 13 miljoonaa ja Aavasaksan keskuksen noin 30 miljoonaa euroa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Niki Lauda jyrähti Verstappenin ja Räikkösen kohutilanteesta: ”Tyhmemmin ei voi toimia”

  2. 2

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  3. 3

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  4. 4

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  5. 5

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  6. 6

    Ensilumi saattaa saapua mereltä etelärannikolle jo ensi yönä – runsaampia sateita tulossa viikon puolivälissä

  7. 7

    TM: Autokauppiailla on VW-konsernin valmistamille öljysyöpöille bensaturboille aivan erityinen hinnoittelumalli – näin se toimii

  8. 8

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  9. 9

    Jasmin Mäntylä julkaisi herkän pusukuvan Jarmo-rakkaansa kanssa: ”Löysin rakkauden, jonka en uskonut enää olevan todellista”

  10. 10

    Kiihkeät suutelukuvat vieraan naisen kanssa vuotivat julkisuuteen – näyttelijä Ewan McGregor on eronnut vaimostaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  3. 3

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  4. 4

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  5. 5

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  6. 6

    Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

  7. 7

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  8. 8

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  9. 9

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  10. 10

    Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  6. 6

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Niki Lauda jyrähti Verstappenin ja Räikkösen kohutilanteesta: ”Tyhmemmin ei voi toimia”

  2. 2

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  3. 3

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  4. 4

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  5. 5

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  6. Näytä lisää