Ismo

Urheilu

Olympialaiset ovat urheilijoille seksifestarit

Julkaistu:

Olympialaiset ovat urheilijoille joka kerta varsinaiset seksifestarit, väittää englantilainen pöytätennispelaaja Matthew Syed kolumnissaan The Timesissa.

Kaksissa olympiakisoissa itse otellut ja Pekingissä kommentaattorina toimiva Syed sanoo, että orgiat alkavat heti, kun urheilijat pääsevät eroon omista kilpailuvelvoitteistaan.

- Kisakylä on täynnä ihmisiä, jotka ovat lihaksikkaita, viriilejä, atleettisia ja uhkuvat estrogeenia, Syed kuvailee.

- Kun heidän omat lajinsa ovat ohi, urheilijat syöksyvät toistensa kimppuun kuin itsemurhahakuiset miekkailijat.

Syedin mukaan eniten kuhinaa aiheuttavat uimarit, joiden lajit on perinteisesti sijoitettu olympialaisten alkuvaiheeseen. Loppukisojen ajan he jahtaavat toisiaan ja muita urheilijoita kisakylässä.

Syed uskoo, että seksinjano johtuu urheilijoiden pitkästä ja usein pidättyväisestä valmistautumisesta uransa tärkeimpiin kilpailuihin. Kun oma suoritus on suoritettu, paineita puretaan hedonistisella nautiskelulla.

Osaselityksenä Syed pitää myös sitä, että urheilijat ovat tuhansien kilometrien päässä kodeistaan.

- Tuttu mantra "mitä tapahtuu kiertueella pysyy kiertueella" pätee urheilussakin.

Syed kertoo havainneensa, että naisurheilijat tavoittelevat kuola valuen miesten ykköstähtiä kuten Michael Phelpsiä. Miehiä eivät kuitenkaan kiinnosta naisten kultamitalistit samalla tavalla, vaan päinvastoin liika atleettisuus saattaa jopa alentaa naisen suosiota miesurheilijoiden keskuudessa.

- Eivät kaikki Pekingin urheilijat tietenkään yritä saada kisoissa. Mutta 99 prosenttia yrittää, Syed vakuuttaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  2. 2

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  3. 3

    TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

  4. 4

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  5. 5

    Veikkaus: Lottovoittaja hämmästyi elämästään miljoonavoiton jälkeen – ”On tämä maailma niin kallis paikka elää”

  6. 6

    10-vuotiasta törkeästi hyväksi­käyttänyt turva­paikan­hakija kärsii tuomionsa Suomessa

  7. 7

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  8. 8

    Neule, jota ei kannata ostaa koskaan – poista myös kaapistasi

  9. 9

    Miestä iskettiin veitsellä selkään Loimaan Prisman pihassa

  10. 10

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  3. 3

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  4. 4

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  5. 5

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  6. 6

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  7. 7

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  8. 8

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  9. 9

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  10. 10

    Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  6. 6

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  2. 2

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  3. 3

    TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

  4. 4

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  5. 5

    Veikkaus: Lottovoittaja hämmästyi elämästään miljoonavoiton jälkeen – ”On tämä maailma niin kallis paikka elää”

  6. Näytä lisää