Uljas

Urheilu

Saksalaiskiekkoilijoita epäillään dopingrikkeestä

Julkaistu:

Viittä Saksan jääkiekkomaajoukkueen pelaajaa uhkaa kolmen kuukauden pelikielto, koska pelaajat eivät ole noudattaneet dopingtestausta koskevia sääntöjä.

Kaikki viisi pelaajaa jättivät kahdesti ilmoittamatta NADA:lle, Saksan antidopingtoimikunnalle, tarvittavia olinpaikkatietojaan harjoituskaudella tehtäviä dopingtestejä varten. Asiasta kertoi lajilehti Eishockey News.

- Viidessä tapauksessa olemme aloittaneet viralliset tutkimukset ja raportoineet NADA:lle, Saksan jääkiekkoliiton puheenjohtaja Uwe Harnos kommentoi Eishockey News -lehdessä.

- Uskon, että teemme päätökset asiasta tällä viikolla.

Kyseessä olevien pelaajien nimiä ei ole paljastettu. Lehti raportoi myös, että asiaan saattaa olla sotkeutuneena jopa 12 maajoukkuepelaajaa.

Saksan jääkiekkomaajoukkue osallistuu useimpiin suuriin jääkiekkoturnauksiin. Se sijoittui neljänneksi 2001 MM-kisoissa ja viidenneksi 2002 talviolympialaisissa. Torinon olympialaisissa 2006 Saksa oli kymmenes, samoin tämän vuoden MM-kisoissa Kanadassa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

  2. 2

    Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

  3. 3

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  4. 4

    Yöt lukkojen takana, nälkään koiranruokaa, vaipoissa pakkaseen: Vanhemmat pahoinpitelivät lapsia vuosien ajan Pohjois-Suomessa

  5. 5

    Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

  6. 6

    Upeat kuvat: Ti-Ti Nallen Riitta Korpela myy hulppeaa taloaan – hintapyyntö lähes 800 000 euroa

  7. 7

    Internet sekosi Beyoncén kuvasta: ”Onko hän edes ihminen?”

  8. 8

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  9. 9

    Tv:stä tuttu lihaskimppu Vertti Harjuniemi julkaisi kuvan baarista vuosien takaa – järisyttävä muodonmuutos: Laihtui 13 kiloa

  10. 10

    Sipoolainen kalastaja näki oudon hehkuvan valoilmiön taivaalla: ”Ehdin kuvata sitä hetken, kunnes se katosi yhtäkkiä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  2. 2

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  3. 3

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  4. 4

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  5. 5

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  6. 6

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  7. 7

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  8. 8

    Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

  9. 9

    Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

  10. 10

    Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  10. 10

    Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

  2. 2

    Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

  3. 3

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  4. 4

    Yöt lukkojen takana, nälkään koiranruokaa, vaipoissa pakkaseen: Vanhemmat pahoinpitelivät lapsia vuosien ajan Pohjois-Suomessa

  5. 5

    Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

  6. Näytä lisää