Ismo

Urheilu

Jessica Honkonen neljäs pujottelun Euroopan cupissa

Julkaistu:

Jessica Honkonen laski neljänneksi Ounasvaaran Euroopan cup -pujottelukilpailussa tiistaina. Kisan voitti Saksan Monica Springl.

Pirteässä pakkassäässä laskettu kisa oli tiukka alusta lähtien. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Springl johti kilpailua 0,15 sekunnilla ennen maannaistaan Katharina Dürriä. Toisella kierroksella Springlin johto piti, ja hän voitti toiseksi kiilanneen Italian Irene Curtonin yhdellä sekunnin sadasosalla. Kolmanneksi laski Dürr.

- Olen todella iloinen, tämä oli ensimmäinen todellinen voittoni tällä kaudella. Laskut eivät ehkä olleet parhaat mahdolliset, joten keskiviikkona voi vielä parantaa, Springl iloitsi.

Suomalaisista Honkonen ja Tii-Maria Romar petasivat ensimmäisellä kierroksella hyvät asemat toiselle kierrokselle sijoillaan neljä ja seitsemän. Toisella laskulla Honkonen piti neljännen sijansa ja hävisi lopulta voittajalle 0,66 sekuntia. Kolmossija jäi kahden sekunnin sadasosan päähän. Romar sijoittui lopulta 12:nneksi.

- Erityisesti olen hyvilläni ensimmäisen kierroksen laskusta. Toisella laskulla paino seilasi välillä takana ja sukset lipsahtelivat alta. Toisaalta, jos tulee pieniä virheitä laskussa, sitä tietää, ettei ole vetänyt liian nätisti, Honkonen mietti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Trump luopui luksushotellista New Yorkissa – alamäki alkoi vaaleista: ”Kardashianit lakkasivat käymästä”

  2. 2

    Kadonneen sukellusveneen mysteeri syvenee – laivasto havaitsi outoa melua tunteja viimeisen viestin jälkeen

  3. 3

    Yhdysvaltalainen Loren eli 200 dollarilla kuussa – Isoäidin vanha viltti paljastui 1,5 miljoonan arvoiseksi

  4. 4

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  5. 5

    90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

  6. 6

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  7. 7

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  8. 8

    Chisu saapui juhlatilaisuuteen täysin erinäköisenä kuin aiemmin – kommentoi sähäkkää tyyliään osuvasti

  9. 9

    Ministeri avaa ajatusta äitiyspakkauksen nimen muuttamisesta – aihe puhuttaa suomalaisia: ”Miten olisi seksin seuraus -pakkaus”

  10. 10

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  3. 3

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  4. 4

    Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

  5. 5

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  6. 6

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  7. 7

    Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

  8. 8

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  9. 9

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  10. 10

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  6. 6

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  7. 7

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Trump luopui luksushotellista New Yorkissa – alamäki alkoi vaaleista: ”Kardashianit lakkasivat käymästä”

  2. 2

    Kadonneen sukellusveneen mysteeri syvenee – laivasto havaitsi outoa melua tunteja viimeisen viestin jälkeen

  3. 3

    Yhdysvaltalainen Loren eli 200 dollarilla kuussa – Isoäidin vanha viltti paljastui 1,5 miljoonan arvoiseksi

  4. 4

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  5. 5

    90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

  6. Näytä lisää