Kauno, Kasperi

Urheilu

Hurja sää pilasi taas suuren suomalaisen urheilutapahtuman, naisten golfkisan

Julkaistu:

Säidenherralla tuntuu olevan jotakin suomalaista urheilukansaa vastaan. Ensin sade ja hurjat ukkosmyrskyt pilasivat Helsingin yleisurheilun MM-kisat. Eilen puolestaan Helsingin Talin golfkentällä koettiin kovia. Trombi iski kentälle kesken naisten Euroopan-kiertueen osakilpailun.

Trombin kourissa loukkaantui myös pelaaja, englantilainen Kirsty Taylor.

Ranskalaisgolffari Jehanne Jail näki trombin.

- Oikeastaan paniikki tulee nyt vasta, kun jälkikäteen ajattelee koko tapausta. Siinä hetkessä ei edes ehtinyt ymmärtää, mitä oli tapahtumassa, kun tavaraa lensi ja ihmiset hätääntyivät, Jail kertoo.

Urheilupsykologi Vicki Aitken käveli juuri kohti lentoon lähtenyttä telttaa, kun trombi iski.

- Ihmiset olivat todella paniikissa ja itkivät. Monille tapaus oli kova sokki ja kaikki olivat allapäin tapahtuneesta.

Aitken ei ole huolissaan Suomen ja Helsingin imagosta urheilukisojen järjestäjänä.

- Ei se ole Helsinki, joka on huono. Se on tuo friikki sää, eivätkä järjestäjät sille mitään voi, Aitken uskoo.

Vaikka tapaus sinällään on ikävä, oli suomalaisilla myös ilonaihetta. Kun kisa keskeytettiin, muuttuivat kahden pelatun kierroksen jälkeen voimassa olleet tulokset lopullisiksi. Suomen Ursula Wikström sijoittui sen ansiosta kakkossijalle.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  2. 2

    Puukotus: Näin tapahtumat Vaasassa etenivät – epäilty 15-vuotias poistui kotoa riidan jälkeen

  3. 3

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  4. 4

    Anni, 29, joutuu kuulemaan hävyttömiä kommentteja sekä miehiltä että naisilta – ”Tahtoisin upottaa naamani noihin munkkeihin”

  5. 5

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  6. 6

    Urheilijakaunottaren kuva selittää dysmorfisen ruumiinkuvan häiriön – vihaa rintojaan ja lantiotaan: Yksi asia muutti ajattelun parempaan suuntaan

  7. 7

    Nämä seksiväitteet sinäkin olet varmasti kuullut – mutta ne eivät ole totta

  8. 8

    Tuli pääsi irti kerrostaloasunnon keittiössä – yksi ihminen ja kaksi kissaa loukkaantui

  9. 9

    Ruostumattomaan teräkseen jää helposti tahroja – verraton siivousvinkki pitää keittiön kiiltävänä

  10. 10

    CIA-johtaja: Pohjois-Korea lähellä ”viimeistä vaihetta” – valmius ydiniskuun ehkä jo muutamassa kuukaudessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  3. 3

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  4. 4

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  5. 5

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  6. 6

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  7. 7

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  8. 8

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  9. 9

    Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

  10. 10

    British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  2. 2

    Puukotus: Näin tapahtumat Vaasassa etenivät – epäilty 15-vuotias poistui kotoa riidan jälkeen

  3. 3

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  4. 4

    Anni, 29, joutuu kuulemaan hävyttömiä kommentteja sekä miehiltä että naisilta – ”Tahtoisin upottaa naamani noihin munkkeihin”

  5. 5

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  6. Näytä lisää