Anja, Anita

Urheilu

Bäckström jäi Ouluun

Julkaistu:

Jääkiekkoseura Kärpät lähti eilen iltapäivällä kohti Poria ilman ykkösmaalivahtiaan Niklas Bäckströmiä. Tiettävästi oikean jalan nilkkavammasta kärsivä Bäckström ei myöskään harjoitellut Kärppien mukana torstaina.

Täten Kärppien maalivahtikaksikko illan toisessa välierässä on Mika Pietilä ja A-juniori-ikäinen Petri Koivisto. Keskiviikkona sivussa ollut puolustaja Mikko Lehtonen sen sijaan palaa pelaavaan kokoonpanoon.

Bäckström loukkaantui toisessa puolivälieräpelissä 25. maaliskuuta, kun Bluesin Erkki Rajamäki tuuppasi kärppäkapteeni Lasse Kukkosen Bäckströmin päälle.

Bäckström kokeili pelaamista viidennessä puolivälierässä 30. maaliskuuta, mutta nilkka ärtyi pahemmaksi. Sen koommin Bäckström ei ole ollut jäällä.

- Bäckströmin jalka ei kestä täysipainoista pelaamista. Sellaista viestiä tuli jo silloin kesken ottelun, Kärppien päävalmentaja Kari Jalonen sanoi lyhyesti.

- Emme kuitenkaan hävinneet ensimmäistä välieräpeliä maalivahtiimme. Syyt olivat ihan muualla kuin Mika Pietilässä, Jalonen lisäsi.

Jalonen myönsi, että Ässät halusi enemmän voittoa keskiviikkona.

- Ässillä oli kova halu ja palo. Kaikki lähtee yksilön likoon laittamisesta. Siitä kuinka mennään tilanteisiin, kuinka laitetaan jäätä peittoon ja kuinka ollaan valmiita ottamaan taklauksia vastaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  2. 2

    Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

  3. 3

    Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

  4. 4

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  5. 5

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  6. 6

    Titanicin 1. luokan matkustajan kirjeestä maksettiin jättisumma – ”Tärkein Titanic-kirje, jonka olemme huutokaupanneet”

  7. 7

    Nokian Edenin uima-altaaseen tuli vuoto, asiakkaat evakuoitiin ilman vaatteita taivasalle

  8. 8

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  9. 9

    Juho Haapoja menetti tittelinsä, uran jatko avoin – ”Nyt on tarkan harkinnan paikka”

  10. 10

    Löydätkö 7 eroavaisuutta? Veikeitä otuksia vilisevään metsäkuvaan kätkeytyy kinkkinen arvoitus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  2. 2

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  3. 3

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  4. 4

    Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

  5. 5

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  6. 6

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  7. 7

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  8. 8

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  9. 9

    Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – poliisi otti epäillyn kiinni

  10. 10

    Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  6. 6

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  7. 7

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  8. 8

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  9. 9

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  10. 10

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  2. 2

    Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

  3. 3

    Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

  4. 4

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  5. 5

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  6. Näytä lisää