Palanderin markkina-arvo on kaksinkertaistunut - Urheilu - Ilta-Sanomat

Palanderin markkina-arvo on kaksinkertaistunut

Kalle Palanderilla menee loistavasti myös talouspuolella.

30.1.2003 0:00

Palander sai viime sunnuntaisesta pujottelun maailmancupin osakilpailuvoitostaan Kitzbühelissä 55000 euron palkintosekin. Tiistaina hän nappasi Schladmingissa taas ykkössijan ja palkintorahoja noin 45000 euroa.

Palkintorahojen lisäksi Palander on saanut sponsoreiltaan menestysbonuksia arviolta saman verran.

Jatkossa torniolaislaskija pääsee sponsorineuvotteluihin hyvistä asemista.

-Lähtökohtana uusien sopimusten neuvotteluihin voisi sanoa, että summat ovat tuplaantuneet, arvioi alppihiihdon erityisen hyvin tunteva Martti Uusitalo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?