Heimo

Urheilu

Jokerien faneilla ei asiaa Rinkelinmäen halliin

Julkaistu:

Jokerien viime kevään viimeinen vierailu Hämeenlinnaan synnytti jälkipyykin, jota pestään edelleen. Riehakkaasti käyttäytyneet jokerifanit rikkoivat Hämeenlinnan kaupungilta saatujen tietojen mukaan 71 istuinta ja sen lisäksi valomainoksen muovisen pleksin.

Nyt kiistellään siitä, kuka maksaa riehumisesta aiheutuneet kulut, yhteensä noin 4000 euroa.

Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:n toimitusjohtaja Jorma Hassinen on lähettänyt Jokereille maksulapun, mutta narripaitojen toimistossa ei aiota sitä hoitaa. Vastuu ei sieltä saatujen tietojen mukaan kuulu heille vaan faneille.

- Tilanne on todella ongelmallinen. Viime viikolla neuvottelin viimeksi SM-liigan kanssa, mutta selvyyttä ei tullut, kertoo toimitusjohtaja Hassinen Ilta-Sanomille.

- Siihen asti kun ei maksajaa löydy, Jokerifaneilla on Rinkelinmäelle porttikielto, Hassinen linjaa.

Hän toivoo, että sopuratkaisu löytyisi ennen 4. lokakuuta, jolloin Jokerit vierailee Hämeenlinnassa ensimmäisen kerran tällä kaudella.

- Vilpittömästi toivotan Jokerifanit tänne, kun asia on hoidettu.

- Kyse ei ole isosta summasta vaan periaatteessa. Kyllä ihmisten pitää kantaa vastuu teoistaan.

Hassinen ei ole ollut vielä suoraan yhteydessä jokerifanit ry:n puheenjohtaja Pasi Mähöseen, joka aikanaan tilasi faniryhmälle liput kyseiseen peliin.

Mähönen ihmetteli Hämeen Sanomissa, ettei Hassisen yhteydenottoa ole kuulunut. Hän kertoo päättäneensä jo kesällä, etteivät Jokerien fanit lokakuussa Hämeenlinnaan lähde.

- Kaikin keinoin tässä pyritään sopuratkaisuun, ja uskon sen löytyvän, Hassinen toppuuttelee Mähöstä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poptähti heitettiin ulos lentokentän oleskelutilasta kenkävalinnan vuoksi: jalassa suomalaistenkin suosikkijalkineet – ”Ei mitään järkeä”

  2. 2

    Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

  3. 3

    Schumacherin tytär piti koskettavan voittopuheen – oliko kiitoksissa vihje F1-mestarin tilanteesta?

  4. 4

    Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

  5. 5

    Sairaalaan joutuneen senaattori John McCainin tilanne huolestuttaa – ”Hän on koko ajan heikompi”

  6. 6

    Kongressiedustaja löydettiin kuolleena Yhdysvalloissa – syytettiin teinitytön seksuaalisesta ahdistelusta

  7. 7

    Töitä vältellyt sähkömies huijasi työnantajaansa 180 vuotta vanhan keksinnön ja juustonaksupussin avulla

  8. 8

    Äärimmäisen haastava kuva-arvoitus leviää somessa kulovalkean tavoin – Löydätkö sinä maastoutuneen sotilaan?

  9. 9

    IS:n raati pilkkoi illan presidenttitentin – Niinistön Nato-pohdinta hämmensi: ”Ota tästä nyt selvää!”

  10. 10

    Kirurgi tunnusti kirjoittaneensa omat nimikirjaimensa kahden potilaansa maksaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

  2. 2

    Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

  3. 3

    Roskiksia lentokentällä kaivellut koditon käveli ulos 300 000 euron rahasäkkien kanssa – ” Luulimme, että sen täytyi olla joku juoni”

  4. 4

    Töitä vältellyt sähkömies huijasi työnantajaansa 180 vuotta vanhan keksinnön ja juustonaksupussin avulla

  5. 5

    Toni Wirtanen laukoi suorat sanat TVOF-pestistä – tajusi tuomarin tuolin käännyttyä harmillisen totuuden joistakin kilpailijoista

  6. 6

    Painilegenda muutti 17 000 kilometrin päähän Suomesta saatuaan rikostuomion: ”Luottamukseni petettiin”

  7. 7

    Anna: Räppäri Redrama, 40, seurustelee 18 vuotta nuoremman opiskelijan kanssa: ”Olen rakastunut”

  8. 8

    Mitä sinä näet kuvassa? Psykologin tekemä optinen illuusio hämää melkein kaikkia – paljastaa ”heikkouden”

  9. 9

    Apu: Antti Tuiskulta yllättävä paljastus taukonsa syystä – aloittaa opiskelun uuteen ammattiin

  10. 10

    Schumacherin tytär piti koskettavan voittopuheen – oliko kiitoksissa vihje F1-mestarin tilanteesta?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  2. 2

    Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

  3. 3

    Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

  4. 4

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  5. 5

    Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

  6. 6

    Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

  7. 7

    Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

  8. 8

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  9. 9

    Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

  10. 10

    Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poptähti heitettiin ulos lentokentän oleskelutilasta kenkävalinnan vuoksi: jalassa suomalaistenkin suosikkijalkineet – ”Ei mitään järkeä”

  2. 2

    Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

  3. 3

    Schumacherin tytär piti koskettavan voittopuheen – oliko kiitoksissa vihje F1-mestarin tilanteesta?

  4. 4

    Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

  5. 5

    Sairaalaan joutuneen senaattori John McCainin tilanne huolestuttaa – ”Hän on koko ajan heikompi”

  6. Näytä lisää