Uljas

Urheilu

Ouninpohjan erikoiskoe ajetaan taas yhtenä pätkänä

Julkaistu:

Suomen MM-rallin maineikkain erikoiskoe Ouninpohja ajetaan elokuussa jälleen yhdessä pätkässä. Vauhdikas erikoiskoe on kahtena viime vuonna ollut kahdessa osassa, mutta MM-rallien uusiutunut säännöstä antaa kilpailun järjestäjille mahdollisuuden palauttaa ek-legenda yhdeksi pätkäksi.

Ouninpohjan paluu yhtenä pitkänä erikoiskokeena mahdollistuu, kun Kansainvälinen autoliiton FIA poisti suosituksensa erikoiskokeiden keskinopeuskatoksi, joka oli 130 kilometriä tunnissa. Jatkossa riittää, kun FIA:n tarkastaja katsoo erikoiskokeen sopivaksi MM-rallikäyttöön.Elokuisen MM-rallin reitti tulee kaikkiaankin kokemaan suurehkoja muutoksia.

- Kaksi edellistä vuotta mentiin käytännöllisesti katsoen samalla reitillä. Nyt suunnitelmissa on tehdä aika paljon muutoksia. Noin 40 prosenttia erikoiskokeista on sellaisia pätkiä, joita ei ole ajettu viimeiseen kahteen vuoteen. Osa on sellaisia, mitä nykykaverit eivät ole ajanut ikinä, ensimmäistä vuotta rallin kilpailunjohtajana toimiva Risto Laine sanoo.

- On lähdetty siitä, että meillä on tarjota yleisölle riittävästi nähtävää. Näin ollen erikoiskokeiden lukumäärä kasvaa. Se taas tarkoittaa, että mennään lyhyempiin erikoiskokeisiin. Suurin osa erikoiskokeista keskittyy perjantaille ja lauantaille, sunnuntaina ajetaan aika vähän.

Tällä kaudella MM-ralleissa sallitaan yksi varttitunnin ns. välihuolto, jossa voi tehdä vain pientä remonttia renkaidenvaihdon lisäksi. Se on Suomen MM-rallissa suunnitteilla lauantaiksi Jämsään. Osin välihuollon ansiosta Ouninpohja ajettaneen elokuisessa kilpailussa kahteen kertaa.Ouninpohja jaettiin kahteen osaan vuoden 2005 kisaan, kun Norjan Petter Solberg päästeli edellisvuonna legendaarisen ek:n keskituntinopeudeksi rapiat yli 130 kilometriä tunnissa.

Suomen MM-rallin reitti valmistuu maaliskuun alkuun mennessä. Kisa ajetaan 2.-5. elokuuta.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi etsii karannutta väkivalta­rikollista – soita heti 112:een, jos näet

  2. 2

    Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

  3. 3

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  4. 4

    Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

  5. 5

    Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

  6. 6

    Yöt lukkojen takana, nälkään koiranruokaa, vaipoissa pakkaseen: Vanhemmat pahoinpitelivät lapsia vuosien ajan Pohjois-Suomessa

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Tv:stä tuttu lihaskimppu Vertti Harjuniemi julkaisi kuvan baarista vuosien takaa – järisyttävä muodonmuutos: Laihtui 13 kiloa

  9. 9

    Internet sekosi Beyoncén kuvasta: ”Onko hän edes ihminen?”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  2. 2

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  3. 3

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  4. 4

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  5. 5

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  6. 6

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  7. 7

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  8. 8

    Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

  9. 9

    Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

  10. 10

    Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  10. 10

    Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi etsii karannutta väkivalta­rikollista – soita heti 112:een, jos näet

  2. 2

    Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

  3. 3

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  4. 4

    Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

  5. 5

    Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

  6. Näytä lisää