Lempi

Urheilu

Pöyhönen jäi kauden huonoimpaan

Julkaistu:

Markus Pöyhönen juoksi kauden ehdottomasti huonoimman juoksunsa yleisurheilun MM-kisoissa ja karsiutui heti satasen ensimmäisissä alkuerissä ajalla 10,63.

Pöyhönen on juossut tällä kaudella 10,26. Hän on sanonut, että jopa 10,15 on mahdollista tänä kesänä, jos kaikki osat juoksussa menisivät kohdalleen.

Miksi MM-kisoissa mikään ei onnistunut?

-Tähän on pakko olla joku syy, että tulee tänne ja kaikki menee päin seiniä, juoksuaan "fiaskoksi" kutsunut Pöyhönen sanoi.

Hän arveli, että rankka kisaputki on tehnyt tehtävänsä. Helsinkiläinen on tänä vuonna kilpaillut huimat 41 kertaa.

Juoksujaan yleensä vuolaasti analysoiva Pöyhönen oli eilen harvinaisen hiljainen. Viime vuonna EM-kisoissa sensaatiomaisesti viidenneksi juossut Pöyhönen myönsi, että nämä arvokisat menivät nyt opintomatkaksi.

- En minä tullut tänne asti pelkkää kokemusta hakemaan. Jos olisin tiennyt tämän, olisin pysynyt Suomessa.

- Mutta tällainen kasvattaa. Sisuunnun huonoista kokemuksista, Pöyhönen sanoi ja uhkasi alkaa treenata entistä kovempaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

  2. 2

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  3. 3

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  4. 4

    Ostitko tämän huippusuositun spinner-lelun? Palauta se heti – Tukes: ”Useampi tapaus, joissa lapsi on joutunut vaaraan”

  5. 5

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  6. 6

    Orjatöitä vai rentoa meininkiä yli tonnin palkalla? Näin lukijat ajattelevat työkokeiluista

  7. 7

    Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

  8. 8

    Egyptin moskeija-iskussa kuollut ainakin 235 ihmistä – asemiehet räjäyttivät pommin ja tulittivat pakenevia

  9. 9

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  10. 10

    Somen paineet olivat liikaa perheenäidille – ”täydellisten” kuvien tavoittelulla karut seuraukset: kauneusoperaatioista tuli pakkomielle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  3. 3

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  4. 4

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  5. 5

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  6. 6

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  7. 7

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  8. 8

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  9. 9

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  10. 10

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

  2. 2

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  3. 3

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  4. 4

    Ostitko tämän huippusuositun spinner-lelun? Palauta se heti – Tukes: ”Useampi tapaus, joissa lapsi on joutunut vaaraan”

  5. 5

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  6. Näytä lisää