Sami Seliölle voitto F1-veneissä - Urheilu - Ilta-Sanomat

Sami Seliölle voitto F1-veneissä

Sami Seliö palasi voittojen tielle F1-veneiden MM-osakilpailussa Pietarissa. Hän ajoi Venäjän gp:ssä tyylikkäästi paalulta voittoon ja vahvisti asemiaan maailmanmestaruustaistelussa.

Sami Seliö ajoi voittoon Pietarissa.

11.7.2010 22:00

Toiseksi kisassa ajoi Seliön tallitoveri, italialainen Alex Carella, joka hävisi suomalaiselle hieman yli kaksi sekuntia.

Olosuhteet Nevajoella olivat erittäin vaikeat, kova tuuli häiritsi kuljettajia läpi viikonlopun ja heitteli veneitä kilpailussakin.

- Keltaiset liput liehuivat jatkuvasti. Välillä minäkin olin ihan matkustajana. Aivan tajuton keli, Seliö kertoi.

- Kisa meni hienosti, tiimille ensimmäinen kaksoisvoitto ja itse palasin kertaheitolla takaisin mestaruustaisteluun, hän iloitsi.

Kolmanneksi ajoi Qatarin Jay Price, joka uhitteli kärkikaksikkoa läpi kilpailun.

- Todella tiukkaa vääntöä, pystyin johtamaan koko ajan. Keli oli sellainen, että tämä olisi kyllä voinut päättyä ihan millaiseen tulokseen vain, Seliö sanoi.

Kahden osakilpailun jälkeen Price jakaa MM-sarjan kärkipaikan Arabiemiraattien Thani Al Qamsin kanssa, mutta Seliö ja avauskilpailun voittanut Arabiemiraattien Ahmad Al Hameli vaanivat vain pisteen päässä.

Seuraava osakilpailu ajetaan lokakuussa Kiinassa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?