Liisa, Elisa

Urheilu

Vueltan voittajan nimi miltei selvillä

Julkaistu:

Italialainen Vincenzo Nibali pysytteli etappivoittaja Ezequiel Mosqueran kintereillä ja on vahvasti tyrkyllä maantiepyöräilyn Espanjan ympäriajon voittajaksi.

Espanjalainen Mosquera olisi kaivannut kymmenien sekuntien voittoa, mutta pystyi lauantain toiseksi viimeisellä osuudella jättämään Nibalin vain yhden vaivaisen sekunnin päähän.

Mosquera hyökkäsi ylämäessä noin kolme ja puoli kilometriä ennen maalia ja pääsikin karkuun. Nibali kuroi eron kiinni viimeisellä kilometrillä ja pääsee sunnuntaina päätöspätkälle yli 40 sekunnin etumatkan turvin. Maalissa Nibali puhkesi kyyneliin.

Hän tiesi olevansa piakkoin Vueltan ensimmäinen italialaisvoittaja kahteen vuosikymmeneen.

Edellinen italialainen Espanjan ympäriajon voittaja on Marco Giovannetti vuodelta 1990.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

  3. 3

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  4. 4

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  5. 5

    Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

  6. 6

    Kiinassa kuolleen 14-vuotiaan lapsimallin kuolemasta liikkuu hurjia huhuja – viranomaiset kumoavat väitteet myrkytyksestä

  7. 7

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  8. 8

    Eläinlääkärin kuvailema ”tosimiesten käden­lämmitin” huvittaa somessa – ”Kun on riittävän kylmä, sitä pitää etujalkaansa mielellään vaikka hepan pepussa”

  9. 9

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  10. 10

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  5. 5

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  6. 6

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  7. 7

    Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

  8. 8

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  9. 9

    Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

  10. 10

    Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

  3. 3

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  4. 4

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  5. 5

    Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

  6. Näytä lisää