Liisa, Elisa

Urheilu

Niittymäki: En lähde kesken kisojen

Julkaistu:

Suomen ykkösmaalivahdiksi Riikaan tullut Antero Niittymäki vakuuttaa, ettei hän lähde takaisin Pohjois-Amerikkaan kesken MM-kisojen.

Eilen philadelphialaisessa lehdessä julkaistiin uutinen, jonka mukaan Philadelphia Flyers haluaisi maalivahtinsa heti lonkkaleikkaukseen Atlantin taakse.

- En lähde kesken kisojen, vaan menen leikkaukseen vasta kisojen jälkeen, Niittymäki vakuutteli poistuessaan tiistain kevyeltä aamujäältä.

Lonkkavaivoista huolimatta 25-vuotiaalle maalivahdille oli heti selvää, että hän lähtee auttamaan Suomea MM-kisoihin, vaikka takana on rankka kausi olympiakisoineen ja vielä pettymyksen tuoma putoaminen NHL:n pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

- Oli ihan selvää, että tulen Riikaan, jos Flyers putoaa pudotuspeleissä, Niittymäki mietti.

Illan Tshekki-pelistä Niittymäki odottaa huipputaistoa.

- On hyvä joukkue vastassa. Joudumme pelaamaan paremmin kuin kahdessa edellisessä pelissä. On ihan selvä asiaa, että sähinä maalin edessä on selvästi kovempi kuin Latvia-pelissä, Niittymäki povasi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  2. 2

    Uskomatonta dramatiikkaa MM-rallissa: Jari-Matti Latvala ajoi ulos viimeisellä erikoiskokeella

  3. 3

    70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

  4. 4

    Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

  5. 5

    Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

  6. 6

    Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

  7. 7

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  8. 8

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  9. 9

    Kadonneesta sukellusveneestä havaittu hätäsignaaleja Argentiinassa

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
  1. 1

    KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

  2. 2

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  3. 3

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

  4. 4

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  5. 5

    Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

  6. 6

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  7. 7

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  8. 8

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  9. 9

    Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

  10. 10

    New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    ”Heräsin siihen, kun kaverini isä oli riisunut housuni” – 15 vuoden takainen painajainen ei unohdu Marian mielestä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  2. 2

    Uskomatonta dramatiikkaa MM-rallissa: Jari-Matti Latvala ajoi ulos viimeisellä erikoiskokeella

  3. 3

    70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

  4. 4

    Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

  5. 5

    Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

  6. Näytä lisää