Ismo

Urheilu

Evilän kauden avaus siirtyy

Julkaistu:

Pituushyppääjä Tommi Evilän piti aloittaa kilpailukautensa perjantaina Kultaisen liigan avauskisassa. Tamperelaisen ponnistusjalkaa vaivaa nyt ns. hyppääjän polvi -oireyhtymä, joten hän ei pysty kilpailemaan perjantaina Oslossa eikä myöskään Tampereen eliittikisoissa.

Polvivaiva on kova takaisku Helsingin MM-pronssimitalistille, sillä hänen harjoittelunsa on sujunut hyvin ja kunto on kohdallaan. Nyt Evilä ei pysty hyppäämään täydellä vauhdilla.

- Tommi pystyy juoksemaan ja tekemään kaikkea muuta, mutta piikkarit jalassa täysillä hypätessä kipu estää suorituksen, Evilän valmentaja-isä Juhani Evilä kertoo STT:lle.

Polvivaivaa on hoidettu fysioterapialla ja sähköllä. Lopullinen varmuus vamman laadusta saatiin vasta tänään magneettikuvien tutkimisen jälkeen. Nyt Evilän oman lääkärin Jonne Väisäsen tutkimat kuvat menevät vielä ortopedi Ilkka Tulikouran analysoitaviksi.

Juhani Evilän mukaan Tommin jalan hoito jatkuu täydellä teholla ja sen lisäksi harjoituksissa tehdään se, mitä kipu antaa myöten.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Nainen ryöstettiin väkivalloin Helsingissä – tunnistatko tämän miehen?

  2. 2

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  3. 3

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  4. 4

    Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

  5. 5

    Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

  6. 6

    Jussi Salonojan firmalla maksuhäiriömerkintä – henkilöstövuokrausfirma karhuaa yli 100 000 euroa

  7. 7

    Legendaarinen Kummeli-porukka tekee paluun keväällä 2018

  8. 8

    Maria Veitola avautuu Me Naisissa mieskollegoiden härskistä tempusta kokouksessa – ”Tuntui, että minut olikin palkattu pumpattavaksi barbaraksi”

  9. 9

    Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

  10. 10

    Veikkaus: Lottovoittaja hämmästyi elämästään miljoonavoiton jälkeen – ”On tämä maailma niin kallis paikka elää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  3. 3

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  4. 4

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  5. 5

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  6. 6

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  7. 7

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  8. 8

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  9. 9

    Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

  10. 10

    Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  4. 4

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nainen ryöstettiin väkivalloin Helsingissä – tunnistatko tämän miehen?

  2. 2

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  3. 3

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  4. 4

    Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

  5. 5

    Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

  6. Näytä lisää