Miikka Oinonen teki kaksi 10000 euron maalia - Urheilu - Ilta-Sanomat

Miikka Oinonen teki kaksi 10000 euron maalia

29. peliminuutti. KuPSin Miikka Oinonen ottaa pallon haltuun rangaistusalueen sisäpuolella ja laukoo sitten kovaa. Verkko pullistuu FC KooTeePeen maalivahdin Janne Henrikssonin selän takana. 1-0 kuopiolaisille.

13.4.2006 7:32 | Päivitetty 13.4.2006 0:00

44. peliminuutti. Janne Mahlakaarto lähettää pitkän pallon maalille. Oinonen voittaa Kotkan topparin Jarno Tuunaisen pääpelikamppailussa ja puskee 2-1-osuman.

Se osoittautuu voittomaaliksi. Kuopion Palloseura voittaa ensimmäisen cupfinaalinsa seitsemääntoista vuoteen ja korjaa liigacupin 20000 euron palkintopotin.

Oinosen maalit ovat siis paitsi kymppitonnin arvoisia kumpikin, niin myös kovia näyttöjä 22-vuotiaan kärkimiehen osaamisesta.

KuPSin päävalmentaja Juha Malinen on melkein koko kevään etsinyt ulkomailta maalintekijää joukkueeseensa. Ehkä hänen ei tarvitsekaan katsoa yhtään omaa joukkuettaan kauemmas.

MP:n paidassa Ykkösen maalikuninkuuden vuonna 2004 voittanut Oinonen on huippukunnossa juuri liigakauden avauksen alla.

- Hyvälle tuntuu. En ole koskaan voittanut mitään näin isoa, Oinonen sanoo.

Kolme maalia kauden kahdessatoista viimeisessä ottelussa antoivat merkkejä Oinosen kyvyistä. Ehkä tänä vuonna on lopullisen läpimurron aika?

Ainakin eilinen pani nimen juuri oikean miehen mieleen. Finaalin parhaan pelaajan palkinnon Oinoselle ojensi A-maajoukkueen valmentaja Roy Hodgson.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?