Johann Mühlegg yritti harhauttaa testaajia Salt Lake Cityssä - Urheilu - Ilta-Sanomat

Johann Mühlegg yritti harhauttaa testaajia Salt Lake Cityssä

Hankeen virtsaaminen sai Salt Lake Cityn olympialaisten dopingvalvojat epäilemään, että Johann Mühleggillä on jotain salattavaa.

12.12.2002 0:00

Saatuaan kisan jälkeen kutsun dopingtestiin, Mühlegg virtsasi heti hankeen. Sen jälkeen hän alkoi tankata uutta nestettä elimistöönsä pystyäkseen antamaan dopingnäytteen.

Salt Lake Cityn kisoissa testauksesta vastannut ruotsalaisprofessori Arne Ljungqvist kertoo, että testaajat antoivat Mühleggin luulla, että kaikki on kunnossa.

Hänet kuitenkin testattiin ylimääräisesti olympialaisten aikana, jolloin Mühleggillä oli runsaan viikon mittainen tauko starttiensa välillä.

Silloin saatiin vahvistus siitä, mikä näkyi hänen testeissään jo aiemmin. Elimistöstä löytyi veren punasolutuotantoa kiihdyttävää darbepoetiinia, jota hän oli ilmeisesti piikittänyt elimistöönsä uudestaan ennen 50 kilometrin kisaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?