Katri, Kaija

Urheilu

O.J. Simpson anoo vapautusta vankilasta

Julkaistu: , Päivitetty:

Entinen urheilutähti ja näyttelijä O.J. Simpson, 61, on valittanut joulukuussa saamastaan vankilatuomiosta. Simpson tuomittiin 9-33 vuoden vankeuteen aseellisesta ryöstöstä ja kidnappauksesta.

Simpson tuomittiin tapauksesta, jossa hän oli tunkeutunut viiden muun henkilön kanssa kahden urheiluesinekeräilijän hotellihuoneeseen syyskuussa 2007.

Simpson väitti menneensä vain hakemaan esineitä, jotka oli varastettu häneltä. Tuomioistuin ei selityksiä uskonut vaan passitti Simpsonin vankilaan joulukuussa 2008.

Simpson voi ensimmäisen kerran anoa pääsyä ehdonalaiseen kärsittyään tuomiosta yhdeksän vuotta.

Simpsonin asianajajien toimittamassa valituskirjelmässä vaaditaan tuomion kumoamista oikeudellisten virheiden, riittämättömien todisteiden, virheellisen tuomionmäärityksen takia ja siksi, että valamiehistössä ei ollut tarpeeksi eri rotujen edustajia.

Simpson kärsii tuomiotaan lähellä Renon kaupunkia Nevadan osavaltiossa. Valitusprosessit Nevadassa kestävät yleensä noin vuoden.

Simpson tunnetaan parhaiten vuoden 1995 oikeudenkäynnistä, jossa häntä syytettiin ex-vaimonsa Nicole Brown Simpsonin ja tämän ystävän Ronald Goldmanin murhista.

Paljon kohua herättäneessä oikeudenkäynnissä Simpson todettiin syyttömäksi. Hänet tuomittiin myöhemmin omaisten nostamassa siviilikanteessa syylliseksi ja määrättiin maksamaan miljoonien korvaukset.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  2. 2

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  3. 3

    Yksi kuva kertoo, miksi valkohäntäpeurojen kanta kasvaa nopeasti – Arto ikuisti näyn keittiön ikkunasta

  4. 4

    17 hurjaa sekuntia saivat hiihtolegenda Harri Kirvesniemen pyörittelemään päätään – ”En muista nähneeni tuollaista”

  5. 5

    Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

  6. 6

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  7. 7

    Suomalainen Ville osti kahden miljoonan taalan aterian – ja antaa sen pois

  8. 8

    Eino Grön: Hoitokoti on vaimolleni paras ratkaisu

  9. 9

    USA:n ulkoministeri Rex Tillerson ei lähetä korkeimpia virkamiehiään Intiaan – CNN: Syynä Ivanka Trump

  10. 10

    Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  2. 2

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  3. 3

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  4. 4

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  5. 5

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  6. 6

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  7. 7

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  8. 8

    Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

  9. 9

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  10. 10

    Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  2. 2

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  3. 3

    Yksi kuva kertoo, miksi valkohäntäpeurojen kanta kasvaa nopeasti – Arto ikuisti näyn keittiön ikkunasta

  4. 4

    17 hurjaa sekuntia saivat hiihtolegenda Harri Kirvesniemen pyörittelemään päätään – ”En muista nähneeni tuollaista”

  5. 5

    Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

  6. Näytä lisää