Joonas Kolkka happamalla mielellä - Urheilu - Ilta-Sanomat

Joonas Kolkka happamalla mielellä

Erinomaisen kevään Hollannin Eredivisiessa pelanneen Joonas Kolkan NAC Bredan musta hetki osui pahimpaan mahdolliseen paikkaan.

30.4.2008 17:59

NAC kärsi Hollannin play-offsien avausottelussa tiistaina 0-3-tappion Twenten vieraana ja haaveet päästä pelaamaan Mestarien liigan paikasta ovat tällä hetkellä kovin kaukaiset.

- Twente oli hallitsevampi osapuoli, mutta 1-0-tilanteessa olimme vielä ihan hyvin pelissä mukana, Kolkka kertoi.

- Sitten meiltä laitapakki sai toisen keltaisen kovin helpon tuntuisesti ja olisiko mennyt paria minuuttia kun toinen kaveri katseli punaista. Twente jyräsi sitten kahden miehen ylivoimalla kaksi maalia lisää.

NAC:lla on edessä vielä otteluparin toinen osa kotona, mutta Kolkka sanoo suoraan, että mahdollisuudet play-offs -finaaliin ovat pienet.

- Aika vaikea 0-3:sta on kotipelissäkään lähteä nousemaan. Tietysti voimme lähteä otteluun nyt niin, että meillä ei ole mitään hävittävää. Jos Twente jonkun virheen tekee, niin voidaan vielä vetää peli jännittäväksi, mutta kyllä tämän otteluparin voitto aika kaukana on, 70. minuutilla tiistaina vaihtoon otettu Kolkka totesi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?