München hakemaan vuoden 2018 talviolympialaisia - Urheilu - Ilta-Sanomat

München hakemaan vuoden 2018 talviolympialaisia

Saksan olympiakomitea päätti yksimielisesti lauantaina, että München on Saksan virallinen ehdokas vuoden 2018 olympialaisten talvikisojen isännäksi. Kansainvälinen olympiakomitea valitsee isännän kokouksessaan 2011.

8.12.2007 18:36

München aikoo järjestää kisat kolmella paikkakunnalla. Münchenissä järjestetään lähinnä luisteluun liittyvät kilpailut. Garmisch-Partenkirchen on hiihtolajien keskus ja kelkkailut ovat Schönaussa Königseessä.

Saksa järjesti edellisen kerran olympialaiset vuonna 1972 Münchenissä. Tällöin kyseessä olivat kesäolympialaiset,

Vuoden 2018 kisoja aikoo hakea myös Etelä-Korean Pyeongchang, joka on hävinnyt niukasti jo kaksi kertaa (vuoden 2010 kisat Vancouverille ja 2014 kisat Sotshille).

Jos München saa kisat, se on ensimmäinen kaupunki, joka on järjestänyt sekä kesä- että talvikisat.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?