Liisa, Elisa

Urheilu

Jukka Santala loppuvuoden sivussa

Julkaistu:

Suomen jalkapallomaajoukkueen pelaajaryhmään noussut hyökkääjä Jukka Santala joutuu pitkälle sairaslomalle polvivamman takia. Käytännössä koko viime vuoden polven ristisidevamman takia menettänyt Santala kärsii jälleen samasta vammasta.

Santalan paluu on mahdollista arviolta vasta ensi vuoden puolella.

- Ei tässä nyt kovinkaan hyvät fiilikset ole. Olin juuri päässyt kuntoon ja kävin myös maajoukkueen mukana Dallasissa. Sitten tulee tällaisia uutisia, niin aika huonoiksi se tunnelman vetää, Santala sanoi.

Santala jaksaa tilanteestaan huolimatta seurata seurajoukkueensa FC Nordsjällandin otteita tarkasti. Kevätkausi Tanskan pääsarjassa on Santalan mukaan alkanut kohtuullisesti.

- Joukkueella on mennyt ihan hyvin. Meillä on nuori joukkue ja muutama piste neljänteen sijaan. Kolmanteen sijaan on matkaa sitten vähän enemmän, mutta mielestäni jätkät on pelanneet tosi hyvin. Olisihan siinä muutaman matsin voinut enemmän voittaakin, mutta kaikin puolin on mennyt ihan hyvin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  3. 3

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  4. 4

    Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

  5. 5

    Viisikymppisen miehen toilailu Tampereella innosti poliisin riimittelemään: ”Mies nousi taksista, käytös ei ollut kaksista”

  6. 6

    Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

  7. 7

    Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

  8. 8

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  9. 9

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  2. 2

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  3. 3

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  4. 4

    Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

  5. 5

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  6. 6

    KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

  7. 7

    New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

  8. 8

    Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

  9. 9

    Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

  10. 10

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  3. 3

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  4. 4

    Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

  5. 5

    Viisikymppisen miehen toilailu Tampereella innosti poliisin riimittelemään: ”Mies nousi taksista, käytös ei ollut kaksista”

  6. Näytä lisää