Kimi kännihuhuihin: Passi tallessa! - Urheilu - Ilta-Sanomat

Kimi kännihuhuihin: Passi tallessa!

F1-kuljettaja Kimi Räikkösen ympärille kehräillään Saksassa jälleen turhaa kohua. Saksalainen Bild am Sonntag -lehti väitti Räikkösen törppöilleen viime viikonloppuna humalassa Red Bullin juhlissa ja hukanneen muun muassa passinsa ja lompakkonsa.

22.8.2006 10:42

Saksalaisaviisin mukaan Räikkönen lääkitsi Unkarin GP:n keskeytyksen aiheuttamaa pettymystä miestä väkevämmillä ilojuomilla. Juhlinnan tiimellyksessä "Jäämies" olisi kadottanut lompakkonsa, jossa oli muun muassa hänen ajokorttinsa ja 6000 euroa käteistä. Lisäksi hukkateille olisi joutunut passi.

- Jaaha, taas näitä juttuja. Ei pidä paikkaansa, Räikkösen asioita hoitava Riku Kuvaja huokaisi.

- Minulla on Kimin passi tässä juuri edessäni, kun järjestelen parhaillaan Kiinan reissua ja sinne tarvittavia viisumeita.

Kuvajaa suorastaan naurattaa, kun hän kuulee, mitä kaikkea Kimi on kuulemma kadottanut.

- Oliko pää kuitenkin hartioilla? Aivan älytön juttu.

- Toki Kimi on saattanut käydä Red Bullin juhlissa, siitä minulla ei tarkkaa tietoa ole. Mutta en ole tietoinen että hänen passinsa tai lompakkonsa olisivat missään vaiheessa kadonneet. Bild am Sonntag väittää lisäksi Kimin joutuneen vaikeuksiin seuraavana päivänä yrittäessään poistua Unkarista ilman passia. Saksalaisten mukaan tulliviranomaiset olisivat päästäneet suomalaisen lähtemään maasta vasta pitkällisten keskustelujen jälkeen.

- Eipä pidä sekään paikkaansa.

Formulakuljettajat suuntaavat ensi viikonlopuksi Turkkiin. Kimi Räikkösellä on puolustettavanaan historiallinen voitto, sillä viime vuonna ajettiin ensimmäinen Turkin GP. (IS)

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?