Satu, Luukas

Urheilu

Pikkuhuuhkajissa piilee Suomen tulevaisuus - seuraa näitä pelaajia

Julkaistu: , Päivitetty:

Jalkapallon puolella Suomessa on totuttu lähinnä siihen, että vain naiset menestyvät maajoukkuetasolla. Suomen miesten A-maajoukkue ei ole koskaan selviytynyt jalkapallon arvokisoihin.

Tulevaisuus näyttää kuitenkin lupaavammalta, sillä alle 21-vuotiaiden maajoukkue otti upeasti historiallisen jalkapallon arvokisapaikan selvittämällä ensin alkulohkovaiheen ja kukistamalla vielä EM-kisojen jatkokarsintaottelussa Itävallan huippujännitävien vaiheiden jälkeen.

Ottelun ratkaisijaksi nousi vaihdon kautta kentälle tullut Jussi Vasara kahdella maalillaan.

Jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-kilpailut käydään Ruotsissa 15.-29. kesäkuuta.

Suomen joukkueessa pelaa useita huippulahjakkaita nuoria, ja he lähtevät ennakkoluulottomasti haastamaan suurmaita myös Ruotsissa. Suomi sai rutkasti itseluottamusta kisapaikasta ja lähtee tavallaan paineettomasti pelaaamaan, koska ennakkosuosikin taakka on aina vastustajan harteilla.

Katseet kohdistuvat muun muassa joukkueen kapteeeniin Tim Sparviin, nopeaan kärkipelaajaan Teemu Pukkiin ja keskikentän taituriin Perparim Hetemaj'hin. Suomen vahvuutena on loistava joukkuhenki.

Joukkue on kokenut kuitenkin takaiskuja lopputurnausta ajatellen. Jo hyvissä ajoin ennen kisoja selvisi, että karsintojen ja varsinkin Itävalta-pelin yksi hahmoista Tomi "Psyko" Maanoja ei pysty osallistumaan lopputurnaukseen polvivamman takia.

Yksi joukkueen luottomiehistä FC Interin Mika Ojala loukkaantui kisojen alla veikkausliigaottelussa. Kisat väliin jättää myös Roman Eremenko, joka halusi keskittyä mieluummin A-maajoukkueeseen.

Suomi viimeisteli kisakuntoaan kaatamalla ystävyysottelussa Valko-Venäjän Tim Sparvin rangaistuspotkumaalilla 1-0.

NÄIN SUOMI SAI HISTORIALLISEN JALKAPALLON ARVOKISAPAIKAN

14.10.08 U 21 Euro Cup Playoff Suomi U21 vs. Itävalta U21 2:1 (ja) 6:3 (r) 10.10.08 U 21 Euro Cup 07 Playoff Itävalta U21 vs. Suomi 2:1 09.09.08 Alle 21-vuotiaiden Euro Cup 09 Karsinta, Lohko 6 Slovenia U21 vs. Suomi U21 0:0 05.09.08 Alle 21-vuotiaiden Euro Cup 09 Karsinta, Lohko 6 Suomi U21 vs. Tanska U21 2:1 20.08.08 Alle 21-vuotiaiden Ystävyysottelut Suomi U21 vs. Ruotsi U21 1:1 03.06.08 Alle 21-vuotiaiden Ystävyysottelut Suomi U21 vs. Puola U21 1:0 26.03.08 Alle 21-vuotiaiden Euro Cup 09 Karsinta, Lohko 6 Skotlanti U21 vs. Suomi U21 2:1

Näitä luetaan!
  1. 1

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  2. 2

    Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

  3. 3

    Sankarikoira Yaya puolusti perhettään käärmeen puremilta Mäntsälässä – menehtyi itse myrkkyyn

  4. 4

    MTV: Ensitreffit alttarilla -sarjan riitaisa pariskunta haki heti avioeroa – hakemus jo vetämässä

  5. 5

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  6. 6

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  7. 7

    Tätä taloa Laihialla remontoitiin 15 vuotta – Kees ja Anne tekivät mummon hylätystä talosta unelmiensa kodin

  8. 8

    Lento 12 tuntia myöhässä – näin Heidi sai 1600 euron korvaukset

  9. 9

    Kotibileet riistäytyivät käsistä Helsingin Käpylässä – 40 kutsumatonta vierasta tunkeutui kotiin: Rikkoi paikkoja, kävi kimppuun ja varasti

  10. 10

    Video: Lentäjältä hurja temppu Air Berlinin viimeisellä Yhdysvaltain-lennolla – ”Manööveri voi olla epätavallinen...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  3. 3

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  4. 4

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  5. 5

    Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

  6. 6

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  7. 7

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  8. 8

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  9. 9

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  10. 10

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  7. 7

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Niklas Herlin on kuollut

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  2. 2

    Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

  3. 3

    Sankarikoira Yaya puolusti perhettään käärmeen puremilta Mäntsälässä – menehtyi itse myrkkyyn

  4. 4

    MTV: Ensitreffit alttarilla -sarjan riitaisa pariskunta haki heti avioeroa – hakemus jo vetämässä

  5. 5

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  6. Näytä lisää