Naisten tavoite EM-futiksessa on jatkopaikka - Urheilu - Ilta-Sanomat

Naisten tavoite EM-futiksessa on jatkopaikka

Suomen naisten maajoukkue vahvisti eilen tavoitteensa ensi kesän EM-kisoihin. Valmentaja Michael Käldin mukaan tavoite on kolmiosainen.

15.1.2005 0:00

- Minimitavoite on tulla ylpeänä kotiin siten, että voimme katsoa peiliin ja hymyillä. Realistinen tavoite on jatkopaikka eli välierät. Kolmas tavoitteemme jää joukkueen sisäiseksi, Käld kertoo.

Naisten ensimmäinen yhteinen tapahtuma tänä vuonna päättyi eilen Eerikkilässä. Leirin lopussa naiset pelasivat harjoitusotteluun HJK:n C-poikia vastaan. Peli päättyi naisten 2-7-tappioon. Tuloksesta ei ole syytä tehdä johtopäätöksiä.

Suomen naiset jaksoivat varsin hyvin ensimmäisen jakson poikien mukana, mutta toisella jaksolla pelissä näkyivät lukuisat vaihdot ja kahtena edellisenä päivänä tehdyt testit.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?