Bettini polki etappivoiton Vueltassa - Urheilu - Ilta-Sanomat

Bettini polki etappivoiton Vueltassa

Paolo Bettini kiri voittoon Vueltan kolmannella etapilla.

Paolo Bettini kiri voittoon Vueltan kolmannella etapilla.

Julkaistu: 3.9.2007 19:27, Päivitetty 3.9.2007 21:33

Italialaispyöräilijä Paolo Bettini voitti Espanjan ympäriajon kolmannen etapin maanantaina. Quick Step-Innergetic -talli teki kovasti töitä 153 kilometrisen osuuden loppuvaiheessa ja Bettini kuittasi voiton kirikamppailussa.

Jussi Veikkanen polki etapilla 83:nneksi jäätyään 28 sekuntia kärjelle.

- Tänään saimme jo hieman esimakua nousuista. Menin viimeisen kolmannen kategorian nousun ensimmäisessä ryhmässä ylös. Porukka kuitenkin hajosi, kun tulimme kapeita kärrypolkuja alas mäen päältä ja lopuksi oli vielä kaupunkikierrokset Luarcan kapeilla kaduilla. Toivottavasti huomenna on hyvät jalat, ettei alkaisi ahdistamaan, Veikkanen kertoi.

Kokonaiskilpailun johdossa jatkaa Oscar Freire, jonka kanssa samassa yhteisajassa on 70 pyöräilijää. Veikkanen on 86:ntena 28 sekunnin päästä Freirestä.

Tiistaina pyöräilijöillä on edessään 185,1 kilometriä pitkä vuoristoetappi. Osuus päättyy armottomaan Lagos de Covadongan nousuun, jota pidetään Vueltan nykyhistorian rankimpana.

Lisää aiheesta

Tuoreimmat osastosta